2010/08/11

There's a she wolf in your closet.

Aloitan pukuselostukset loogisesti viimeisimmästä valmistuneesta.

Ihan ensiksi: kaikki oli yhtä suurta vahinkoa. Pörrö ja minä törmättiin vahingossa Desuconissa 2009. Olin mukana järjestämässä Jyväskylään erästä larppia, johon Pörrö päätyi vahingossa mukaan. Tutustuttiin. Pörrö löysi Renkin San-kyuu Magical? Pokaanin, vahingossa, ja tutustui koska Yuuma oli niin söpö. Pörrö esitteli sarjan minullekin, ja minä ihastuin Liruun. Vahingossa, tottakai.





Magipokassa ei ole mitään järkeä, mutta mitäpä sitä aivoilla ihan joka animen kanssa tekisi. Se on puhdasta ecchiä, eli pääosassa on fanservice ja vilkkuvat pantsut. Jaksoissa ei ole yhtenäistä juonta, vaan kukin 20 minuutin mittainen jakso jakaantuu kahdeksi osaksi, jotka eivät liity toisiinsa. On siellä tietysti se pakollinen pääpahis, mitä en kyllä henkilökohtaisesti ymmärrä, koska sarjan meininkiin ei vain sovi minkäänlainen pahistelu. Tyypin tissit tosin ovat joka tapauksessa pelottavammat kuin tyyppi itse, joten mitään vakavasti otettavaa ei ole odotettavissakaan. Alkutunnari kyllä väittää ihan muuta; jos joku aikoo luoda Magipokasta mielipiteen, sitä ei parane tehdä tunnarin perusteella. Se voisi hyvin olla jostain täysin muusta sarjasta.

Mutta tärkeintähän tässä on: hahmot ovat äärimmäisen cossattavia!

Tähtäyspisteeksi päätettiin Tracon V. Idea lähteä kilpailemaan ilmestyi sittemmin aika sinisestä, itse asiassa tarkalleen Desuconin aikaan, kun kilpailuunilmoittautumisaika oli sulkeutumassa. Magipoka-puvuista puhuessa nousi kysymys: miksi ei? Eli päädyimme myös kilpailemaan puolivahingossa.

Sitten itse puvusta. Tähänastisista puvuistani Liru on yksi suosikeistani, vaikka siinä onkin rutkasti kaikkea, mitä haluaisin parantaa. Tuntui, että kilpailulavallakin oltiin puolivalmiissa puvuissa, vaikka pääkohdat olivatkin kunnossa. Hiottavaa riitti.


Peruukkina minulla oli vanha luotettava vaalea peruukkini, joka oli ollut käytössä jo parissa aikaisemmassa cossissa niin minulla kuin Pörrölläkin. Minulla ei ole sen alkuperästä mitään hajua, koska se on tutulta ostettu. Peruukissa oli yksinkertainen hainhammasklipsillä tehty kampaus ja sudenkorvat (kiinnitetty hakaneuloilla, mutta ei puhuta siitä). Huvittaa muuten suuresti se, että vaikka cosplaysuunnittelupapereissani lukee monessakin kohtaa "MUISTA PRKL VIHREÄ PONNARI", en tullut koskaan hankkineeksi sitä. Heh.
Shortsit on lyhennetty vanhoista matalalantioisista farkuista, ruskeat hihnat ovat valmiina ostettua kangasnauhaa ja häntä on kasaan liimattu mytty pehmolankaa.

Naurettavan pieni yläosa on pujotettavaa mallia, eli siinä ei ole minkäänlaista kiinnitysmekanismia. Sieltä on kiva yrittää aina mutkitella tiensä ulos :D

Lirua tehdessä oli paljon puhetta tisseistä. Vasemmalla näette refekuvan. Näyttäkää minulle yksi henkilö, jonka rinnat pysyvät tuossa muodossa ilman minkäänlaista tukea, ja kiistän virallisesti fysiikan lait. Niin, olettaen siis, että kyseessä on oikeasti vain maitorauhaset eikä silikonit.

Niin että, itseliimautuviin silikonirintaliiveihin päädyin. Traconin helteissä ne tietysti valuivat jatkuvasti, mutta siitä selvisi, kun piipahti välillä korjailemassa liivien pitoa vessan puolella. Jos ei hikoile kovasti, toimii! Ja tulevat muuten käyttöön toistekin.

Hanskat ovat tietysti ihan hirveät, jos niitä tutkii tarkemmin. Tunnun löytävän jatkuvasti juuri sellaisia cossattavia, joiden hanskoissa ei syystä tai toisesta ole sormenpäitä, ja sekös minun huithapeliompelijan tyyliini sopiikin... not.

Käsikoruissani ei ole noita piikkejä, mutta kyllä minä vielä ne siihen hankin. Koruni ovat yllättävän kevyet. Ne koostuvat vaahtomuovista, teipistä ja pahvista, ja kultamaalista tietenkin.

Shootteihin valmistautuessa minä jotenkin käsittämättömästi onnistun olemaan aina ensimmäisenä valmiina, vaikka pukuja tehdessä olen onnettoman hidas. Sen takia behind the scenes -otoksista ennen varsinaisia kuvia on tullut spesialiteettini.

Kengät sitten. Lirun tärkein osa, voisin sanoa.


Suunnitelmiin kuului alusta asti, että kengissäni tulee olemaan reilusti lisäpohjaa. Liru kun on Magipoka-porukan pisin ja itse olen oikeasti vaatimattomat 158 senttimetriä, Pörröäkin lyhyempi.

Aluksi oli paksupohjaiset tukevat kengät. Tukevalla tarkoitan nyt sitä, että ne olivat sopivan kokoiset ja pohja oli lähes liioitellun leveä. Isoveikka ruuvaili niihin vähän puuta lisäpohjiksi, sitten tuhlattiin jesaria. Kärkiä pyöristettiin parilla kerroksella sanomalehtiä ja taas teippiä päälle, jotta kosteusvaurioilta vältyttäisiin. Kun runko oli kasassa, tulosta ihailtiin vähän aikaa ja sitten siirryttiinkin päällyskankaiden tekoon.

Arvostan muuten sitä, miten nämä kuvat saavat Pörrön näyttämään pieneltä orjatyöläiseltä. Kyllä minäkin oikeasti jotain tein :D




Yksityiskohtineen kengät sitten näyttivät tuolta. ->

Pienet pyöreät osat varressa ovat ihan vain kullattuja nappeja ommeltuna kiinni. Alalaidoissa on alumiinitölkkien kyljistä leikattuja kolmioita, jotka on kullattu ja liimattu paikalleen. Kolmioita on vähän rajattu kultatussilla suoraan kankaaseen. Alalaidan pylpyrät (sillä nimellä ne kulkivat koko projektin ajan :D) koostuvat vauvanruokapurkin kansista, joihin on lisätty päälle kuperat napit. Jälleen syitä todeta, että cosplay sitten on hieno harrastus :D

Anturatkin pohjassa oli, tosin ne likaantuivat ja hajosivat pahasti Tracon-viikonlopun aikana. Kenkien päällykset menevät joka tapauksessa uusiksi, joten yritän hankkia pohjiin uudet anturatkin, tällä kertaa vähän kolmiulotteisemmat.

Kyllä siellä jotain tuollaista pientä härpäkettä oli... tuossa vaiheessa nuo pohjat näyttivät jo ihanan kuluneilta. Photoshoottihan pidettiin kuukausi Traconin jälkeen.

Palatakseni muuten photoshoottien valmistautumiskuviin:
"Musta parasta noissa sun behind the scenes -kuvissa on se että nytkin sä esimerkiksi otit kuvan, kun mulla oli kädet sun housuissa."

Kilpailusta en nyt oikein osaa sanoa mitään muuta kuin että jaettu ensimmäinen sija merkitsi minulle hemmetin paljon. Vieläkään en oikein kykene tajuamaan, että pärjäsimme noin hyvin. Ensimmäinen kilpailu - ja sijoituimme! Muistan elävästi backstagepaniikin ja sen, kuinka ennen Traconia mielessä pyöri vain tuleva lavasuoritus ja se, kuinka meidän esitys olisi varmasti ihan tylsä verrattuna muihin. Näin jälkeenpäinhän meille ollaan nimenomaan tultu kehumaan sitä, että esityksemme oli virkistävä poikkeustapaus kaikkien niiden musiikkiesitysten keskellä. Purr!
Edelleenkin muuten kaipailen Cosplay-mamma B:tä, joka jututti backstagella paniikkista ensikertalaista ja sen kylmän rauhallista paria. Se rauhoitti ihan oikeasti.

Sitä melkein odottaisi, että mun liikutus palkintojenjaon aikaan kimaltelisi mukana kuvissakin. Eip, vaan katse on jämäkästi kaukaisuudessa. Ehkä näytän tuolta siksi, että tosissani keskityin pidättelemään itkua.

Joku versio kilpailuesityksestämme löytyy täältä.

Tähtäämme johonkin ensi kesän coniin koko porukalla, kunhan saamme joukkoomme vielä Pachira-neidin. Traconissa Pörrön sisko cossasi Aikoa, vaikkei kilpailussa mukanamme ollutkaan. Ehkä sitten ensi kesänä meilläkin on puvut valmiina. :D

2 kommenttia:

  1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Sanottavaa? Kysymyksiä? Ehdotuksia? Elämänviisauksia? Kerro heti!