2010/12/29

Poppia ja purkkiretiisejä

Joululoma on erinomaista unirytmin sekoittamisen aikaa. Siispä tarinoin teille taas vähän ensi vuoden suunnitelmista ja tarinoista niiden takana.

 Jälleen kerran voin syyttää Pörröä siitä, että hän innosti minut katsomaan jotain tiettyä sarjaa ja suunnittelemaan saman tien myös cossia. Tällä kertaa se on K-ON!, enkä kyllä kadu sarjaan tutustumista.






K-ON! on kevyt seurata ja ilo silmälle, ja hahmokaarti on persoonallinen. Aluksi kiikuimme hahmojen välillä miettiessämme, mitä cossata. Pörrö tykkäili Miosta. Piakkoin huomasinkin jo rummuttelevani huomaamattani sohvatyynyjä kynillä. Päädyimme pariskuntaan Ritsu & Mio.

Vuoden 2011 aikana tulen toteuttamaan Ritsusta eri versioita. Tykkään tässä cossivalinnassa juurikin siitä, että hahmoon pääsee syventymään ja kiintymään kunnolla, mutta tekemään silti monipuolisesti erilaisia asuja.


Don't Say Lazy / Listen! / No Thank You

^ Yllä tunnistettavat lopputunnariversiot, mutta lisäksi haluaisimme tehdä myös sellaisia, mitä harvempi varmaankaan muistaa. Ensimmäisellä kaudella bändin esiintymisen aikana näytetään musiikkivideo, jossa tytöillä on varsin ihanat mutta vähän näkyvät vaatteet. Toisella kaudella taas näemme Mion ja Ritsun Romeona ja Juliana. Sitäpä siis.

Fuwa Fuwa Timen musiikkivideo / Ro-mio & Juliet
...loistavatrefekuvat.com

Niin söpö screenshot!

1 kommentti:

Sanottavaa? Kysymyksiä? Ehdotuksia? Elämänviisauksia? Kerro heti!