2011/08/08

Jo kuulet vuorten kutsun...


Nyt, kun olen juuri palannut tasan viikon kestäneeltä reissulta kotiin ja olen totaalisen väsynyt ja vainaa, tuntuu olevan hyvä hetki kirjoittaa väsymyksen aiheesta blogimerkintä. Takana on kokonainen viikko treenausta. Traconin ohjelmakarttakin on nyt julkaistu, samoin parit kivat videot ja... Niin. Muistutan siis ihmisiä siitä, mikä Traconissa on tänä vuonna olennaista ja tärkeää ja must-see'tä.

Hopeanuoli!musikaali.
 
Hopeanuoli!musikaali pohjautuu samannimiseen legendaariseen 80–­luvun animeen. Esitykseen sisältyy tanssia, laulua, taisteluja sekä karhunkaatoa. Tule kokemaan ennen­näkemätön elämys Hopeanuolen ja muiden koirien johdolla!


Eli joo. Minulla on teatteritaustaa seitsemän harrastusvuoden ja yhden opiskeluvuoden verran. Joulukuussa kuulin ensi kerran huhua tästä animemusikaalista ja ilmoittauduin mukaan, ennen kuin olin edes katsonut sarjaa (jep, asuin lapsena tynnyrissä). Tunnustus: katsoin viimeiset jaksot nimeltämainitsemattomia kuolemantapauksia lukuunottamatta tuplanopeudella bussissa, kun matkustin koelauluihin. Tuli vähän kiire.

Tiikeriveljesten ensimmäinen
yhteisesiintyminen.
Tästä on kauan ja enää
emme tapa pelkkää
hupparia ja kaulahuivia.
Päädyin Akatoraksi, tiikeriveljeksistä vanhimmaksi. Muistan mainintaa olleen ainakin yhtenevistä pituuksista ja hiustenvärjäyssuunnitelmista (olin siis tietoinen siitä, että värjään hiukseni kesällä Karinia varten, joten siksi Aka). Pikkuveljenäni Kurotorana sattuu ylläripylläri olemaan Pörrö ja Chutorana saman mittaluokan Lotta.

Meitä on parinkymmenen piskin joukko. Kaikki tehdään yhteisvoimin; niin koreografiat, lavasteet kuin puvustuksetkin.
Lisäksi olen kyllä kokenut, että ohjaustilanteetkin menevät kaikkien mielipiteitä kuunnellen. Eli vaikka meillä onkin ylikoirinamme Rewe-Smith ja Kira-John, toimii kaikki loppujen lopuksi lauman yhteistyön varassa.


Yhtäkkiä - lentävä Smith!
Ei, tämä ei ole lavastettu tilanne.

Hiton aapo!

Minulle - kuten varmasti valtaosalle laumastamme - musikaalin tekeminen on ollut uusiin ihaniin ihmisiin tutustumista, hauskanpitoa, yhteiseloa ja paljon hienoja hetkiä yhdessä. Olen nauranut vedet silmissä, kananlihaillut joidenkin upeiden lauluäänien ansiosta, intoillut, hikoillut, saanut lihakseni kipeiksi (käsivarteni tuntuvat tällä hetkellä irtonaisilta - kiitos, Shikokun vuoristokoirat!), saanut hierontaa, uupunut, innostunut taas, ylentynyt (?) sihteeriksi, stressannut... ja no, nauranut sitten taas lisää. Lauman inside-vitsejä kertyy kertymistään. Musikaalin biisejä lauleskellaan milloin missäkin tilanteessa.

Vajaa(määräinen) sateenkaari!musikaali.
Aktiivisesti harjoituksia on ollut helmikuulta asti, viikottaisesti kylläkin vasta kesäkuun alusta asti. Nyt Ropeconin jälkeen meillä meneekin Traconiin asti joka viikonloppu treeneissä. Yhdessä vietetty aikakausi on tuntunut tosi lyhyeltä ja nytkin on epätodellinen olo sen suhteen, että eihän mokomaan coniin ole enää oikeasti kauaa. En kiellä, etteikö välillä iskisi (ainakin minulle) pieni väijyvä paniikki siitä, saadaanko kaikki hiottua loppuun asti ajoissa. Vastoinkäymisiä, ristiriitoja ja stressaantumista ilmenee itse kullakin, mutta kaikesta siitä huolimatta me olemme hyvinkin toimiva lauma. Etenkin viime aikojen järjettömän suuret harppaukset esityksen kehityksessä saavat toisaalta vakuuttumaan siitä, että kyllä homma toimii.

H!M @ Desucon.
Mietityttää jo, minkälaista itkemistä Tracon tulee olemaan, kun musikaalin ensimmäinen ja ainut esitys on ohi ja seonsittensiinä-hetki lävähtää lauman naamalle. Apua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sanottavaa? Kysymyksiä? Ehdotuksia? Elämänviisauksia? Kerro heti!