2012/03/10

Sarjassamme puolialastomat naiset lavalla

Ai mitä, Chibiconista on kaksi viikkoa? No jos sitä sanasen kirjoittaisi, kun sanottavaa kuitenkin on.

Pukuni ei tosiaan ollut ihan kauhean hyvässä kuosissa, kun Espooseen torstai-iltana rantauduin. Onneksi sentään olin pitänyt tiukkaa listaa tehtävistä asioista ja aikaa oli lähes koko perjantaipäivä.

No, yöhönhän se meni. Ihan hirveällä kiireellä emme tehneet, mutta myöhään kyllä. Jossain vaiheessa iltaa Pörrö kysyi, olenko jättänyt kauluksen ulkopuolelta tarkoituksellisesti pois yhden raidan... Huoh, listakaan ei siis aina pelasta ajatuskatkoksilta. Voin vain kuvitella, minkälainen tilanne olisi ollut, jos Pörrölläkin olisi ollut puku kasattavana kisaa varten.

Nukuimme ruhtinaalliset kaksi ja puoli tuntia, mikä tosin johti siihen, että ei tehnyt edes erityisen kipeää herätä. Vaikka heräsimme aikaisin, aamun aikana piti tehdä vielä vaikka mitä, joten olimme loppujen lopuksi tapahtumapaikalla viisitoista minuuttia ennen kisaajien ilmoittautumisen loppumista. Ei näin.

"I have no idea what I'm doing." 8)
Toisaalta hirveä kiire oli armollinen. Hermostutti ihan törkeästi taas mutta kun oli kiire, ei auttanut jäädä arkailemaan. En usko, että tein tuomareihin kauhean hyvää vaikutusta, sen verran sekavana huohotin vastaukseni. Oh my glorious life.

Pörrö oli kyllä jälleen kerran aivan korvaamaton, hän laitteli kauluksieni siimoja ja muutenkin katsoi pukuni kuntoon vielä lavan edessä, kun kisa oli alkamaisillaan ja yleisöä rutkasti. Olipahan viihdettä katsojille. Itse olin sen verran hysteerinen, etten edes onnistunut erityisemmin juttelemaan laumalaisille, jotka hihkuivat minulle yleisöstä kannustuksia.




Tämän pitäisi olla hymy.
Lavanjälkeishymy.
No, se ei ole erityisen uskottava.
Kisaajanumerolla kahdeksan olin melko aikaisin lavalla. Rakastan taustamusiikkia, jota käytin (Star Driverin soundtrackilta Filament ~Sentou~). En tosin kuullut siitä alussa mitään, kompastuin portaisiin ja improvisoin lähes kaiken, mitä lavalla tein, mutta arvatkaa mitä - ei tunnu missään! Olen kauhea panikoija ja sekä etukäteis- että jälkeisjännittäjä, mietin aina liikaa niitä asioita, jotka olisi pitänyt tehdä toisin. Eihän se ihan nappiin mennyt, mutta hui hai. Kyllä huomaa, että pikkuhiljaa kisaamisesta alkaa tulla rutiini. Hyvällä tavalla.

No joo, myönnetään, että kun loput kisaajat kävivät vuorollaan lavalla, toisinaan unohdin katsoa niitä. Jäin vain tuijottamaan pää tyhjänä kaukaisuuteen. Hyvät kisahermot ja silleen...


Hopeanuoli!musikaalia edustaa JÄLLEEN
puolialaston nainen. Approved.
Yleisesti Chibiconista; nimensä veroinen con. Taisin todeta jo etukäteen, että tylsää tulisi, jos en kisaan osallistuisi. Näinhän se vähän oli. Lähinnä päivä meni musikaalilaisten kanssa hengaillessa; ainut ohjelma, jota kävin seuraamassa oli FFFight, joka nostatti vain lähinnä suuren ikävän Visual Gayta kohtaan. Ja ennakkoilmoittautumisfaitteja.

Tämän lisään vain, koska MITÄ.
Ja koska ripsiä on metrin verran.

No tuli siellä otettua muutamia oikeasti hyviäkin kuvia...

Palkintojenjaossa oli taas naamataulun levyinen hymy.
(Onpa hassua, kun näytän tuon Queenin vieressä PITKÄLTÄ :D)
Puvussa oli vielä paljon hiomista (ja itse asiassa mm. tähtikuskilisenssi unohtui Espooseen - hitto että ärsytti, kun tajusin, vaikka se ei kovin tärkeä yksityiskohta olekaan). En väitä, että kyseessä olisi ihan huonoin pukuni, mutta ei se ihan paraskaan ole. Hanskojen lagailu ärsyttää - pitää keksiä niihin joku ratkaisu shoottia varten - ja peruukki vaihtaa häiritsevästi väriä valaistuksen mukaan. Naamioon oli tarkoitus keksiä mekanismi, jolla saisin sen laitettua kasvoilleni ja otettua pois vaivatta, mutta aika loppui kesken, joten tyydyin säilyttelemään sitä päälaella. Iholiimallekin olisi ollut käyttöä monessa kohtaa, mutta Pörrö ei osannutkaan lukea mun ajatuksia ja hankkia sitä ilman eri kehoitusta :(

Kirjoittelen joku päivä tässä erikseen siitä, mitä kisoissa pärjääminen saa mielessäni liikkumaan. Ajateltavaa on nimittäin paljon. Sijoittuminen yllättää yhä aina vain, mutta nykyään en sentään itke palkintojenjaossa. Kovin paljoa.

Saattaa olla, että kirjoittelen Beniostakin tarkemmin, kunhan saan shootattua. Saatte kuulla mm. budjettiseurannasta, kun kerrankin jaksoin pitää tarkasti kirjaa pukumenoista.

Loppuun rakkautta, koska Friendship is Magic ja tykkäyskohtaus ja!

Kasa. Ja paljon pinkkiä. Pinkki kasa. Mitä...

Rakkautta on...
Luottomoepakki <3

DUN MESS WITH THE TIGAHS.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sanottavaa? Kysymyksiä? Ehdotuksia? Elämänviisauksia? Kerro heti!