2012/08/17

Apua, conikausi! osa III: Animecon

Päivittelen conikokemukseni näköjään tasaisesti kuukauden viiveillä.

Varmasti ei ole jäänyt epäselväksi, että Animeconini oli varsin musikaalintäyteinen. En saanut torstain ja perjantain välisenä yönä juurikaan unta, kun jo pelkkä Kuopioon matkustaminen aiheutti kutkutusta. Laumahan tosiaan suuntasi kohti Animeconia tilausajobussilla. Lähdin itsekin kyytiin jo Helsingin päässä, koska kämppäsin tuolloin pääkaupunkiseudulla.

Bussissa oli eläimiäkin. Tai ainakin yksi koiranpentu ja yksi sian pää.
Kuva taitaa olla joko Sanni-Jaguarin tai Rewen ottama.

Jepjep. Mitäpä sitä voisi sanoa? Viikonloppu oli hermoiluntäyteinen. Jäi sellainen jälkifiilis, että samaan aikaan oli sekä kiire että liikaa aikaa pyöritellä peukaloita. Meillä oli sekä perjantai- että lauantai-iltana treenivuoro ja koska meille annettiin lupa olla harjoittelemassa niin pitkään kuin on tarvis, palauduimme majoituspaikkaan molempina öinä vasta puolenyön paikkeilla. Treenailun ulkopuolella tuli vain istuskeltua, odoteltua ja ommeltua viimeisiä juttuja puvustuksiin.


"Missä lääkärikeskus sijaitsee?!"
Valtasimme mm. greenroomin vihreydellämme.
Sannin ottama kuva.


Esitys... meni hyvin? Miten voikin olla näin vaikeaa kuvailla yhtään mitään :D
Yleisö otti taas hyvin vastaan, vaikka jäikin harmittamaan, etten päässyt seuraamaan yleisön sisällepääsyä kuten edellisvuoden esityksessä. Näin ollen itselläni oli vähän kumma olo backstagella. Tuntui, että vedimme ihan tavallista harjoitusläpimenoa, katsomossa nyt vaan sattui jostain syystä parveilemaan ihmisiä. Lavalla en tietenkään antanut hämmennykseni näkyä, vaan koetin nauttia kympillä.

Suolilievelaulu, joka ei mennyt sataprosenttisen hyvin,
mutta ei siitä onneksi paha makukaan jäänyt. :)
Kuvat Riitta Tudeer / Tytti Levänen / Arano.
Se on pakko mainita, että vaikka aikaisemmin treeneissä aina on saanut hien pintaan, ei se ollut mitään tuohon esitykseen verrattuna. Jo ensimmäisten viiden minuutin aikana, kun olin vaihtanut Akatoran rooliin, valuin hikeä. Yäk. En tiedä johtuiko lauman kostea tunnelma valoista, ihmispaljoudesta, adrenaliinista vai mistä, mutta tuskaista se oli.

Fiilikseni alkoi pikkuhiljaa löytyä, kunnes tapahtui oma henkilökohtainen katastrofini. Siirryttäessä lempparitaistelukoreografiaani, heti alussa sain mikkini sotkettua jotenkin mystisesti Mossin mikkiin. Lavalla ei missään nimessä saisi rikkoa illuusiota räpeltämällä mikkejä, mutta jouduin lopulta yksinkertaisesti repimään koko systeemin irti päästäni, koska vaihtoehtoja ei vain ollut. Eikä muuten ollut helppoa tuon kampauksen kanssa...


Ensimmäinen kuva taitaa olla hetkeltä, kun turmio tapahtui.
Toisesta näette, mihin se johti. Tuo Mossista roikkuva mötikkä on mikkilähettimeni.
Nämä ja kaikki loput merkinnän kuvat on ottanut Riitta Tudeer.
Onneksi ihana vastanäyttelijäni Ippe piti tilanteen hallussa ja pysyi rauhallisena. Jatkoimme taistelua kuin mitään ei olisi tapahtunut, tosin vähän oikoen. Luojan kiitos Ippe luki ajatuksiani koreografian suhteen.

Turpaanotto jatkui.

Pidin siis tappofiiliksen yllä lavalla ollessani, mutta rehellisesti sanottuna backstagen puolella itku meinasi päästä moneen kertaan. No, näitähän sattuu, moka oli oma kun piuhat olivat itselläni jo alun alkaen huonosti. Itselläni vain oli kovat odotukset juuri tuon kohtauksen suhteen, joten kyllähän se söi fiilistä paljon.

Mutta siitä selvittiin ja tarina eteni.

Sain muuten aika paljon turpaan tarinan aikana.

Mainitsinko jo, että sain useasti turpiini.
Joku tuommonenkin möllikkä minua mäiski.
Kuolemaniskut eivät menneet nappiin, mutta kuoleman näytteleminen on silti kivaa.
Näytöksen jälkeen olikin jo kiire vaihtaa vaatteet, pakata kamat bussiin ja lähteä takaisin kohti etelää. Jäin kyydistä Jyväskylässä ja matkani sinne oli melkeinpä vain nuokkumista. Vähät yöunet ja jännityksen purkautuminen veivät näköjään voimat ihan totaalisesti. Vähän harmittaa etten ollut kyydissä loppuun saakka, kun lähempänä Tamperetta tunnelma oli kuulemma jo hyvinkin herkkä.

Rehellisesti sanoen olen helpottunut siitä, että se on ohi. Musikaali on upea juttu ja olen ylpeä siitä, että sain olla siinä mukana, mutta oli se kyllä myös oikea stressimöykky. Uusintanäytöksen mahdollisuuteen kommentoin vain never say never, vaikkakin nyt keskityn mielelläni jonkun aikaa johonkin ihan muuhun.

...kuten vaikkapa oman kouluprojektina toteutettavan musikaalini käsikirjoittamiseen. Mutta se on vielä vaiheessa, joten sssh!

Seuraava con onkin sitten Tracon, jonne PPG-ryhmämme on siirretty. En tiedä, kuinka moni alun perin mukaan lupautuneista cossaajista nyt lopulta tulee olemaan kuvioissa, mutta toivon suurta ryhmää. Mukaan lähtee todennäköisesti myös Benio toimimaan sunnuntaipukuna, jotta saan sen samalla ovelasti photoshootattua. Kuvaaja(t) tosin on vielä vähän auki.

Koitan muuten joku päivä kirjoitella vähän tämänhetkisistä fiiliksistäni cosplayyn liittyen. Nyt kun on vähän outoja meneillään.

2 kommenttia:

  1. Mä ainakin nautin esityksestä aivan täysillä! Varsinkin sulla on tosi kiva ääni ja tykkäsin tosi paljon minkä näköisenä hypit siel, kiva design : >

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sä olit kattomassa, cool! Kiva kuulla että tykkäsit :>>

      Poista

Sanottavaa? Kysymyksiä? Ehdotuksia? Elämänviisauksia? Kerro heti!