2013/05/26

Jaa että kisaamaan? Sait ylipuhuttua.

Eli paluuta tehdään rytinällä. Tai ainakin sen verran rytinällä, että höynähdin ilmoittautumaan Desuconin esityskisaan. Sen pidemmälle en kuitenkaan ole tehnyt suunnitelmia cosplayn suhteen - luojan kiitos.

Pakko näyttää täälläkin. Fiktiivisen
Ruusu Eklund & Terälehdet -yhtyeen solisti tässä hei o/
Iki-ihana fiftarimekkoni on muuten Pörrön ompelema.


Musikaalin järjestäminen on takana ja en liioittele tippaakaan sanoessani, että kouluvuosi oli todella rankka ja voimiavievä. Sitä jotenkin luulisi, että tuon kaiken jälkeen tahtoisi vain maata tekemättä mitään, mutta siihenhän en näköjään missään tapauksessa pysty.

Viimeksi kun olen tätä blogia kunnolla päivittänyt, fiilis on cosplayn suhteen ollut todella matalalla. Vajaa vuosi jotain ihan muuta teki kuin tekikin tehtävänsä ja nyt intoa on sopivasti. Conittaminen kiinnostaa taas ja kisapukua lähtee tekemään ilolla, mutta missään nimessä en aio saattaa harrastusta vastaavaan vauhtiin kuin se oli pari vuotta sitten. Ja hyvä niin! Silloin elämässä oli tilaa laittaa kaikki yhden harrastuksen puitteisiin, nyt puhaltavat erilaiset tuulet. Etenkin tämän kesän ajan aion tehdä just sitä mikä tuntuu hyvältä, just sen verran mikä tuntuu hyvältä.

Osaan ehkä vihdoin cossatakin sen verran, että se on kivaa eikä muutu taakaksi.

Mitä tulee Desun kisaan, voisinkin kääntää tähän olennaisimmat kohdat viimeisimmästä DeviantArt-journalmerkinnästäni:


Olen tehnyt taustanauhan ja lähettänytkin sen, nyt pitäisi vain tehdä pukua ja harjoitella. Olen suunnitellut Sakana the North Maidenin (Star Driver: Kagayaki no Takuto) cossaamista jo hyvin pitkään, ja pientä ajatusta esityksestäkin on liikkunut mielessä. Koskaan ei ole kuitenkaan ollut hyvä sauma toteuttaa tätä suunnitelmaa.

Niin no, eipä se hyvä sauma ole nytkään - hitonmoinen kouluvuosi päättyi vasta ja taas sitä mennään täydellä vauhdilla ilman lepoa. Mutta Desuconin cosplaykisa vaikutti aivan liian sopivalta Sakanalle, että olisin voinut ohittaa sen. Sitä paitsi kisan järjestelyt ovat olleet tähän mennessä ihan huiput! Innolla odotan, että näen miten itse kisa toimii.

Sakana tulee olemaan erilainen kuin aikaisemmat kisahahmoni. Yleensä suosin räiskyviä, flirttailevia hahmoja, joiden nimissä saan liikkua energisesti ja tehdä parhaani valloittaakseni ja huvittaakseni yleisöä, positiivisella meiningillä ja itsevarmuudella. Sakana on ihan eri maata; hän on salaperäinen, hillitty hahmo, jota ympäröi rauhallinen, vähän surullinenkin tunnelma. Sellainen tulee siis esityksenikin olemaan.

Katsotaan miten käy! En odota erityisemmin mitään, olen vain innostunut, kun pääsen pitkästä aikaa lavalle. (Lavallahan sitä on tullut musikaalin parissa vietettyä viimeiset puoli vuotta, mutta se nyt on ihan eri asia.)


Ps. Muutin blogin osoitteen tylsästi ja yksinkertaisesti retacosplayksi, koska tuo icantgiveawhjfjnefjdklsfjdk rupesi nyppimään. :'D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sanottavaa? Kysymyksiä? Ehdotuksia? Elämänviisauksia? Kerro heti!