2013/06/19

Desukol: Ison lavan ihmeet ja onnellisuutta


Kirjoitin tämän merkinnän oikeastaan jo alkuviikosta, samaan putkeen kuin edellisetkin, mutta olen vain odottanut Desugallerian täyttymistä kuvituksen saamiseksi. ;)

Kaikki esityskisaajat.
Kuva: Konsta Väänänen

Desuconin esityskilpailu oli monella tapaa uudenlainen kokemus. Olen edelleen hirveän vaikuttunut kisajärjestelyistä ja Sibeliustalon tekniikka on niin loistavaa, että olen todella iloinen, että sinne pääsi nyt viimein esityskisaamaan. Tilaisuuteen tarttuminen siis kannatti kuin kannattikin.

"Kohta lavalle!"
Oli pakko postata Facebookkiin bäkkäriltä,
kun muutama ryhmä oli jo esiintynyt.
Toisekseen, siinä missä olen yleensä ihan järkyttävä jännittäjä, nyt nukuin yöni rauhassa ja hengailin backstagella ilman sen kummempaa paniikkia. Osaltaan tilannetta helpotti aivan varmasti se, että Dr. Mariota kisassa cossannut Kibi souti kanssani koko ajan samaa venettä. Kibihän on minulle tuttu Hopeanuoli!musikaalista ja on muuten ihan mahtava tyyppi, jonka kanssa kuumottelimme tulevaa koitosta koko viikonlopun. Lavavuoroja odotellessa minä, Kibi ja Luigi-Teme hölisimme turhia ja tsemppasimme toisiamme. Onneksi Kibin ja Temen esitys oli heti omani jälkeen, joten minulla oli tuttua seuraa bäkkärillä loppuun asti. Siten pääsin myös näkemään heidän esityksensä ja pakko kyllä jälleen kerran todeta, että se oli aivan loistava! Kibi on ihan luontainen viihdyttäjä ja parivaljakko oli hirveän toimiva.

Sitten voisin kertoa oman esitykseni rakentumisesta vähän tarkemminkin.



Taustanauha koostuu kolmesta eri kappaleesta Star Driverin soundtrackilta: Headin tunnusmusiikki, Monochromen melodiaa mukaileva Maiden-tunnusmusiikki sekä tietenkin itse Monochrome, jota lyhentelin ja leikkelin aika reilusti. Yhdistelin Monochrome-osuuteen normaalia alkua vähän lyhennetyllä introlla, hypin parin kohdan yli ja käytin sitten hyväkseni lopun eeppisempää kertosäepuhtia, jotta biisin voima rakentuu huippuunsa ennen viimeisen lauseen pysähdystä.

Kuva: Katariina Ihalainen
Transponoin sekä Maidenin että Monochromen vähän alemmas, koska vaikka autotune-monochromen korkeuksiin pääsenkin, on parempi ottaa varman päälle ja liikkua lähempänä omaa mukavuusaluetta. Ennemmin laulan vähän alempaa ja saan ääneen paremmin voimaa kuin ulisen tasaista falsettia, jonka parissa tuppaan välillä ohentelemaan ääntä turhan päiten.

Teatteri on kivaa. Puheviestintä on mielenkiintoista. Siispä tykkään katsella esiintyviä ihmisiä ja tarkkailla, kuinka he jännittävässä tilanteessa toimivat. Ihan jo pelkkä tapa, jolla ihminen seisoo, voi kertoa paljon ja luoda hänestä oitis joko miellyttävää tai epämiellyttävää kuvaa. En voi sietää ylimääräistä veivausta, painonvaihtelua, heilumista, näpertämistä - kaikkea sellaista, jota ihminen tekee helposti ollessaan jännittynyt, ihan huomaamattaankin. Kaikilla on omanlaisensa maneerit, jotka toistuvat hermostuksen iskiessä, minullakin tietenkin on omani. Ne vievät helposti sekä uskottavuutta että huomion pois pääpointista. Halusin pitää huolta, että tässä esityksessä ei turhaa huojumista nähtäisi, etenkin kun hahmonikin on hyvin staattinen ja hillitty. Sellaista on kuitenkin erittäin vaikea arvioida itse, joten odottelin malttamattomana, että pääsisin näkemään videotaltioinnin ja näkemään, teinkö paljon tahatonta liikettä vai olinko riittävän levollinen. Ja kun videon lopulta näin, olen itseeni kyllä tuossa asiassa ihan tyytyväinen.

(Lisäisin tosiaan tähän sen videon, jollei Bloggerilla olisi joku ongelma löytää sitä YouTubesta.
Mutta tässä linkki.)

Harjoitellessa tuntui, että sain koko tarinan kerrottua musiikkiin vain nipin napin ja jouduin kiirehtimään lopussa ennen lauluosuuden alkua. Lavalla tapahtui sekä harjoitus- että kisatilanteessa jotain todella hämmentävää tai sitten jännitys teki tehtävänsä, koska tekstin kanssa ei tullut lainkaan kiire. Kisan jälkeen hirvitti, että toivottavasti alkupuoliskoa ei tullut papatettua huomaamattaan liian nopeasti, mutta ei kerrontani tuossa videollakaan kovin häiritsevän vauhdikasta ole. Lavaliikkeitä en ollut missään vaiheessa erityisemmin lyönyt itseni kanssa lukkoon, vaan annoin niiden tulla enimmäkseen luonnostaan.


Poseosuudelta esityksen jälkeen.
Yleisö oli juuri pitänyt meteliä takiani ja
fiilis oli muutenkin hyvä, joten tuossa vaiheessa
olin sisäisesti suupielet korvissa.
Ilme on kuitenkin kauhean rauhallinen. :D
Kuva: Tapio Matikainen
No se lauluosuus sitten. Ajattelin etukäteen realistisesti, että laulaminen nyt on sellainen laji, jossa välillä menee putkeen ja välillä ei - menköön siis miten menee. Tähän asennoitumiseen on varmasti auttanut osaltaan tuo musikaaliprojekti, jota viime kouluvuoden ajan vedin ja jossa lauloin itsekin. Esiintymiseen pitää suhtautua niin, että pitää jalat maassa ja ottaa vastaan sen, mitä vastaan tulee. Odotin - en pelännyt, vaan oletin - että laulussa tapahtuisi väistämättä jossain kohtaa pieniä virheitä, äänen pettämistä tai väärää hengitysrytmiä tai muuta vastaavaa. Kunnolliselle äänenavauksellekaan ei ollut jäänyt aikaa. Jotkut korkeammat voimat olivat kyllä puolellani, sillä kaikki meni paljon paremmin kuin odotin. Videolta kuulee kyllä, että ihan puhdasta laulu ei ollut, mutta avaamatonta ääntä ja kisajännitystä ajatellen se kuulostaa kyllä ihan hyvältä. Timingissa on pieniä luisumisia, mutta hengitys ei takkuillut, joten voima pysyi hyvänä oikeissa kohdissa eikä pahempaa kompastelua sattunut. Ääni kuului lavalle hieman pehmeämpänä kuin tuo ylimääräisistä äänistä riisuttu video väittää, yleisöstä en tietenkään tiedä.

Fiilis oli esityksen loppumetreillä ja sen jälkeen aivan mielettömän hyvä! En oikeasti voi kuvailla, kuinka mieletön tunne sisälläni nousi, kun kuulin oman ääneni kaikuvan valtavassa salissa.

No Fabohan sen kertoo.

Kisoissa pärjääminen on aina kivaa ja kyllähän sijoituksesta aina haaveilee, mutta nyt olin ihan rehellisesti vaan niin iloinen esityksestäni, että se olisi itsessään riittänyt.

Kun kaverit julistivat esitykseni olleen paras ja toistelivat minulle sitä, että sä voitat sä voitat, en sanonut mitään tai väistin aihetta toppuuttelemalla. Mutta totta puhuen, kun ajatellaan vakavasti, tuollainen maalailu herätti lähinnä epämiellyttäviä tuntemuksia. Siitä ei ole kisaajalle itselleen mitään iloa eikä hyötyä, että etukäteen vakuutellaan sijoituksen olevan varma. Jos sijoitusta ei tule, seuraa väkisinkin pettymys. Jos sijoitus tulee, se on hyvä juttu, mutta hirveän hypetyksen jälkeen se ei tunnu jotenkin enää ansaitulta. En osaa selittää sitä. En aio päästää keltaista nestettä nousemaan päähäni enkä halua, että toiset nostavat sitä sinne puolestani.

En ole kiittämätön enkä syyllistä ketään tässä asiassa erityisesti, koska tiedän kyllä mikä se ajatus "sä voitat" -lauseen takana on: esitys vakuutti, ja se on hyvä juttu. Kannustusta on ihanaa saada ja kiitin silmät loistaen jokaista tuttua ja tuntematonta, joka minua tuli kehumaan esityksen jälkeen, mutta pliis. Antakaa tuomarien päättää ja kertoa loppuratkaisu.

Ja tällainen se loppuratkaisu sitten oli. Ai miten niin naamataulun levyinen hymy?
Vielä hirveästi onnitteluja kanssakisaajien sijoituksista, olitte kaikki aivan upeita!
Kuva: Mattias Artano Persson

Olin yliväsymyksestä ylienerginen,
kun pääsin kotiin asti.
Ja niiiiiiin iloinen.
Ja taas itketti. Tällä kertaa se ajatus, että ihan kevyin mielin ja kokeilun vuoksi palasin pitkältä tauoltani suoraan kisaamaan, koska esityskisan olosuhteet sattuivat olemaan suotuisat. Ja sitten lopputulos oli tuollainen. On aika uskomattoman ihanaa, että pääsee tekemään asioita joista todella nauttii - ja sitten siitä vielä palkitaan! Kyllä tämä harrastus on sitten ihmeellinen.


Vielä kerran: kiitos. Kaikille joilta olen kuullut kommentteja esityksestä, ihanalle yleisölle, ihanalle tekniikan väelle ja kisaa järjestämässä ja auttamassa olleille, kisaajakumppaneille, kavereille jotka tsemppasivat ja tuomareille, jotka olivat mukavia eivätkä purreet ollenkaan.

Tämän myötä kyllä jatkan cosplayta taas ihan liekeissä!



Ps. Arvatkaa, mikä on soinut päässä 24/7 kisan jälkeenkin. Ja lähtee soimaan edelleen, pienestäkin herätteestä. Lyriikat, jos jotakuta vaikka kiinnostaa:

lumihiutaleet, nuo taivaan sirpaleet
kätes ojenna, taivasta kosketa
tunnetko toiveet huuliltamme karanneet?
nyt kaikki kääriytyy värittömään mustavalkeaan

kun laskostamme siipemme niin suruisat
toisiemme ylle meitä suojaamaan
siitä rohkeutta tulevaisuuden tavoitteluun saamme

nyt sydän odottaa, valmiina nousemaan
aamunkoittoon niin suureen maailmaan
huominen koittaa, kun siihen tuoda saan sisältäni valoa

lumihiutaleet, nuo taivaan kyyneleet
kätes ojenna, taivasta kosketa
uskotko toiveet huuliltamme karanneet?
nyt kaikki kääriytyy värittömään mustavalkeaan 


Muokkaus 22.6. Pakko lisätä tännekin vielä näin jälkeenpäin tämä kuva, johon rakastuin ihan totaalisesti < 3

nnnngh ihana kuva on ihana
Kuva: Tomi Väisänen

4 kommenttia:

  1. Olisi ollut nappiveto vaikka sarjasta en olisi mitään tiennyt, nyt oli sitten napakymppi kun kappale ja hahmokin oli tuttu. Upea veto ja kappaleesta kaunis tulkinta suomeksi !

    Sait harmittelemaan että ei tullut itsellä lähdettyä Desuconiin tänä vuonna :D

    VastaaPoista
  2. Suuret kiitokset!! *w* Se on aina loistohomma jos esitys toimii vaikkei sarjaa tuntisikaan, hyvä kuulla että tämä on sellainen tapaus!
    Heh, oli se lähetminen itsellänikin tosi kiikun kaakun vielä kuukausi ennen tapahtumaa, vaikka ranneke olikin jo. Mutta sitten tuli ilmoittauduttua tuonne kisaan ja siinähän sitten mentiin taas... :--D

    VastaaPoista
  3. No nyt kannatti sitten ottaa ja lähteä :D! Itsestä on ihanaa kun tuntuu että kisalavoille on noussut niin monenlaisia erilaisia esityksiä.. Livelaulua en muista nähneeni juurikaan missään, samaten nuo Fatal Frame - kauhuesitys oli mieleen kun ihana nähdä eri genreistä esityksiä kuin vaan actionia tai jotain... slice of lifea niitäkään väheksymättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! :D
      Mä muistan nähneeni yhen lauluesityksen joskus ihan conittamiseni alkuaikoina, ehkä 2009? Kyseessä tais vieläpä olla jopa EuroCosplay-karsinnat, jos en ihan väärin muista.
      Livelaulaminen on mulle niin oma juttu, että sitä tekis mieli tehdä enemmänkin. Mutta en ihan putkeen kyllä kehtaa samanlaista esitystä heittää, vaikka hahmovaihtoehtokin olisi jo ehkä tiedossa :--) Katsotaan, mitä vielä tulee kehiteltyä!

      Sibbe esityspaikkana mahdollistaa aika paljon kivaa kikkailua, siksi tykkään kun siellä nyt oli tuo esityssarjakin. Sen verran kuin Fatal Frame -esityksestä näin (bäkkärin ovelta kurkkien), se oli kyllä juurikin valojen ja muun myötä tosi vaikuttava.

      Poista

Sanottavaa? Kysymyksiä? Ehdotuksia? Elämänviisauksia? Kerro heti!