2013/06/21

Operaatio Varasto: sankarillista taistoa, loppumattomia laatikoita ja hellyttäviä ensipukuja

Nyt on Reta saanut aikaan jotain kerrassaan sankarillista. Desuconin jättämän voitonhuuruisen euforian vallassa kannoin maanantaina puoli vinttikoppia alas asuntoomme ja kävin niihin käsiksi tyhjästä ilmaantuneella energialla. Missio jatkui koko viikon; tahti oli aika rento, tein hommia hetki kerrallaan pitkin päiviä, eikä keskeneräisyys missään vaiheessa alkanut edes kyllästyttää. Ihailen itseäni. Olen tällä hetkelläni omissa silmissäni jotain kiiltävähaarniskaisen ritarin suuntaista. Pian saapuu äitini kotiin kruunaamaan minut valtakuntamme sankariksi (tai sitten sanomaan, että hommahan on vielä ihan puolitiessä).

Niin, eli siis kävin läpi kangasvarastoni. Minulla on laatikko- ja säkkikaupalla kangaskertymiä, joko ihan tilkkutavaraa tai vähän isompaa. Osa on cosplaykankaiden ylijäämiä tai käyttämättä jääneitä - löysin mm. kankaat, jotka ostin joskus kauan sitten Naruton Karinia varten ja jotka luulin hukanneeni, ja eipä kyseinen cossi enää nykyään tunnu ajankohtaiselta. Osan, etenkin tilkkutöihin omiaan olevat värikkäät palaset olen saanut haalia entiseltä työpaikaltani (päiväkoti, jonne naapurin täti oli tuonut vanhat kangasvarastonsa syystä X). Osasta en edes tiedä. Voivat olla vuosien takaa, vanhoja vaatteita, äitini vanhoja kankaita, käytöstä pois jääneitä verhoja jne.

Ja koska olen paatunut cosplayer, elämänasenteenihan on "kaikkea voi joskus tarvita". Ja "kyllä minä joskus noille jotain teen".
  • "Aa, niin tää oli tää hame, johon mun piti joskus tikata toi nauha! En kyllä millään jaksais laittaa keltasia lankoja koneeseen."
  • "Hei näistä mä teen joskus pehmoleluja perheen pienille!"
  • "Niin joo, tää on tää kissankarvainen pääkallokangas, josta lupasin ommella siskolle jotain! Vieläköhän se muistaa?"
  • "Ei aavistustakaan mihin tarviisin näin pientä palaa karvakangasta, mutta se on niin kallista etten kyllä heitä hukkaan."
  • "No tätä voi käyttää joskus kokeilukankaana, ei kannata heittää pois."
  • "Aa, tää on tää kesken jäänyt Beatles-paidan aplikointihomma. Laitanpa syrjään, että teen myöhemmin loppuun."
  • "Ei sitä tiedä, jos tästä raitatrikoosta tulis tehtyä joskus vaikka kesäpaita. Jos saumuri vaikka suostuis toimimaan..."
  • "Hei tässä on tää kangas, josta mun piti tehdä polvipaikat siskonpojan haalareihin. Siskonpoika on jo kasvanut haalareista ohi, mutta sen pikkuveljelle sitten... Missähän se haalari muuten on?"
  • "Mä ihan varmasti tarviin vielä joskus ihan sikana erivärisiä fleecejä!"
  • "Tuliskohan mun ommeltua tästä joskus tyynynpäällinen?"
  • jne.

Mistään ei saa luopua!!
kissa ei liity, ehkä


Ainut laatikko, jonka täytin tarkoituksella pengottavaksi
ja jonka sisältöä en todellakaan kirjannut ylös....
Nimittäin pikkusilput. Tilkut. Esim. niihin pirun
pehmoleluihin, joita muka joskus teen.
Kankaat ovat olleet ärsyttävästi vähän missä sattuu, osa kyllä laatikoituna vintin varastokoppiin nätisti, muttei kovin järjestelmällisesti. Tästä seuraa kolme huonoa asiaa. Jos tarvitsee tietynlaista kangasta johonkin, ei voi millään muistaa, sattuisiko tarvittavaa matskua jo omistamaan. Ja vaikka muistaisi, niin kuka sen tietyn kankaan niistä kaikista laatikoista ja pusseista enää sitten löytää. No ei kukaan. Ja kolmanneksi, äitiä vähän hermostuttaa, kun vinttikoppi pursuaa paitsi pukujen osia, myös laatikoita ja säkkejä täynnä jotain.

Nyt kävin tuon kaiken roinan läpi, vaihdoin epämääräiset muovipussit kokonaan pelkkään laatikointiin, viikkasin ja pinosin, heitin turhaa roskaa pois ja - uskokaa tai älkää - loin kirjanpitoa. Eli kokosin tietokoneelle kuvitettua tietokantaa siitä, mitä omistan. Näin voin sitten aina tarvittaessa tsekata mitä on käytettävissä ja mistä laatikosta se löytyy.

Huh huh, sanon minä!

Mainitsinko muuten, että sitä kangasta on tullut säilyteltyä ihan missä sattuu? Laatikoinnin jälkeen tottakai löysin vielä uusia kangaskätköjä jostain päin huonettani. No, vielä sentään mahtui sekaan.



JÄTESÄKILLINEN menossa roskiin. Täyttyi tuosta vielä.
Äiti olis ollut ylpeä, kun olis nähnyt miten viskoin turhaa roinaa menemään!

Tämän jälkeen kannoin myös cossini varastokopista olkkariin ja kävin ne läpi. Voi sitä nostalgiaa, mikä mm. Kiban karvahihahupparin päälle kiskomisesta nousi. Mutta Naruto-puvut menivät kuitenkin roskiin, ne kun ovat melkoisen yksinkertaisia ja tuskin niitä koskaan olen päälleni enää laittamassa. Mutta oli ihanaa nauraa vielä kerran sydämellisesti vuoden 2009 ennätyslaiskoille vaatemuokkauksille.

Muistan, kun käsinompelin tuota. :D Onneksi nuo pistot eivät oikeasti näkyneet,
vaan kääntämällä käänsin karvareunuksen pois peittämästä niitä kuvaa varten.

Nyt ihan tosi hei, eikö samanväristä lankaa oikeasti riittänyt molempiin lahkeisiin........


Kurtun äidin aikoinaan ompelemat Mei-vaatteetkin (Totororosta, tietenkin) harkitsin hylkääväni, mutta ne aluspöksyt aiheuttivat niin paljon awwkikatuskiljuntaa, että en vain pystynyt siihen. Ei vitsi! Silloin aikoinaan en erityisemmin arvostanut hiertäviä housuja mekon alla, mutta nyt kun ajattelee - voi luoja miten söpöt!! Pakko pukeutua Meiksi vielä joskus ihan pelkästään noiden pöksyjen takia. :D

Juuri nuo. :'''')

Onneksi äidilläni tosiaan sattui olemaan kesälomareissu meneillään, joten sain levittää tavaroita koko viikon ihan rauhassa. Tällainen operaatio tuskin olisi tullutkaan toteutettua, ellen olisi ollut yksin. Sain pidettyä yhden huoneen projektin alla ja loput elämiskelpoisena tilana.

Muutama puku taitaa seikkailla Pörrön varastossa Espoossa odottamassa photoshoottia. Mutta nyt sentään Lirulla, Machalla, Merokolla, Honeylla ja Ritsulla on omat paikkansa, Ouka ja Falis muuttivat kämppiksiksi isoon laatikkoon ja kaiken pokémonsälän säilöin yhteen boksiin. Nyt laatikkopinot ovat siististi sohvalla odottamassa paluutaan takaisin varastoon.

Kaikessa sankarillisuudessani myös muuten uusin peruukkien säilöntäjärjestyksen ja heitin kolme suomiperuukkia kylmästi roskiin. Adios, siiselinraadot!

Hmm, peruukeistakin voisi muuten tehdä kuvalistan... Niitäkin tulee turhan usein myllättyä ympäri jotain tiettyä sävyä muistellessa. Se olkoon seuraava projekti, kunhan laatikot on kannettu takaisin vinttikoppiin.

(Peruukin sävyistä postaan muuten piakkoin tuskailumerkinnän! Tarkemmin sanottuna vaaleanpunaisuuden vaikeudesta. 

Muutenkin olen jotenkin ihan liekeissä tästä blogaamisesta! Monta tekstiä odottaa jo valmiina hetkeä, jolloin kehtaan julkaista lisää höpinöitä. Toivottavasti tämä kirjoitteluinto jatkuu vielä silloinkin, kun desun jälkibuumi laantuu. Tai vaihtoehtoisesti, toivottavasti desun jälkibuumi on päättymätön ilmiö.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sanottavaa? Kysymyksiä? Ehdotuksia? Elämänviisauksia? Kerro heti!