2014/05/30

Cosvision - uskoa itseeni


(Tajusitteks, uskoa, koska enkeli, höhöhö)

Aamupukeutumista seksiasuun, eiku.
Kibiä ei kiinnosta.
Ohhoh, tästä merkinnästä tuli melkoisen paljon enemmän fiilistelysisältöinen kuin varsinaisesti raporttimainen. Mutta ei se mitään! Viikonloppu oli kisajännityksen vuoksi muutenkin sellainen kaaos, että enpä minä sen kulusta mitään fiksua osaisikaan kertoa.
Ihan alusta asti, kun kutsu kävi Cosvisionin kutsuvieraskisaan, paniikki oli suuri. En koe olevani kädentaidoiltani lahjakas; ideoita ja intoa on, samoin ehkä esiintymistatsia, mutta ompelemisen suhteen minulta puuttuu jokin olennainen ominaisuus. Vaikka ompelen huolella ja hitaasti, jälki ei vain ole samanlaista kuin muilla, Oikeasti Taitavilla Ompelijoilla. Tämän olen lähivuosina oppinut hyväksymään ja ymmärtämään, että minun on vain keskityttävä ja tehtävä parhaani, koska mitäs muuta sitä edes voi tehdä.

Mutta kun kerran mahdollisuus osallistua tuon tason kisaan annettiin, niin olihan sinne mentävä. Näin jälkikäteen tunnelma on sama kuin alkumetreilläkin: jännitti, mutta otin kisan kokemuksen kannalta ja ennen kaikkea todistaakseni itselleni, että ihmisiä ne supercossaajatkin ovat, ja voin kisata heidän joukossaan. Olen nimittäin kamalan alemmuuskompleksinen ihminen ja luokittelen itseni aina muita kisaajia alemmas.
TÄÄ **TUN LANKA EI MEE
TÄHÄN NEULAAN
t. puoli tuntia tuomarointiin
Kisakokemuksella oli juuri se vaikutus kuin toivoinkin. Ennen lavalle menoa sydän takoi, hengityselimistö taisteli sekä jännitystä että korsettia vastaan ja oli pakko kuvitella itsensä jonnekin ihan muualle. Mutta nyt, kun olen kerran ollut tuollaisessa sarjassa, pystyn kyllä ihan mihin vain. Ja kun olen nähnyt kanssakisaajieni jännityksen ja tunnemylläkät, olen saanut omat kompleksini ja kateuteni pienenemään. Me kaikki kuitenkin olemme siellä vain tekemässä parhaamme, ja se riittää hyvin.

Lavaosuus ei mennyt täysin nappiin, vaatteidenvaihto ei sujunut yhtä hyvin kuin harjoituksissa ja piiska oli järkyttävän huono käsitellä, mutta olen oppinut antamaan tuollaisten asioiden olla ja olen itseeni tyytyväinen. Vielä vuonna 2011, kun kävin Bakaconissa voittamassa jaetun ensimmäisen sijan Oukana, vietin seuraavat kuukaudet valvomalla öisin ja miettimällä, mitä olisi pitänyt tehdä toisin. En voi ymmärtää, miksi aivoni tekevät tuollaista - minähän hitto vie voitin Bakaconissa, joten eikö se ole tarpeeksi? Mutta jostain syystä ahdistuin ennen kamalasti, jos suoritukseni ei ollut sellainen kuin halusin. Nykyään olen oppinut hyväksymään virheitä sattuu -mentaliteetin, jonka ansiosta a) osasin rentoutua viimekesäisessä lauluesityksessäni b) selvisin tästä kisasta pyörtymättä.

Angela ei arvosta yleisön epäpuhtautta.
(c) Nyymix
Lennokas bolero.
(c) Nyymix
Oikeastaan Cosvisionin kisakokemuksen voi tiivistää optimismiin ja itsensä voittamiseen. Tämä merkintä saattaa kuulostaa siltä, että yritän vähätellä ja peitellä pettymystä, mutta olen itsestäni ihan oikeasti ylpeä.

Cosvisionista itsestään... Tapahtumana Cosvision olisi ihan omiaan minulle. Olen järkyttävän huono ohjelmissa kävijä, ja eniten minua kiinnostaa aina cosplayaiheinen ohjelma. Koko Cosvisionin ohjelmakartta pursusi minua kiinnostavia aiheita, joten ensimmäistä kertaa olisin voinut viettää vaikka koko conin ohjelmia kuunnellen/katsoen. Niinpä nyt harmittaa oikeasti paljon, etten ehtinyt/jaksanut käydä katsomassa kuin sunnuntain cosplaykisat. Lauantaipäivä meni kokonaisuudessaan backstagella ja sunnuntaina olin aivan liian koomassa, jotta olisin voinut tehdä muuta kuin pyöriä ympäriinsä, räpsiä vähän kuvia PörröSakuyasta ja höpötellä tuttujen kanssa.

Mutta ehkä sitten ensi kerralla! Cosvisioniin lähden kyllä taatusti uudestaankin!

Ps.
Kuolen nauruun. ::::D
Mm. näin lievitin stressiä ja vein ajatuksiani muualle
ennen kisaa. Kamera on siis Pörrön. Oon esim. paras ja ihanin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sanottavaa? Kysymyksiä? Ehdotuksia? Elämänviisauksia? Kerro heti!