2015/02/20

Frostbite eli euforiaa/apua/mitä

Huuh, mitä menoa! Pakko ilmeisesti kirjoittaa päällimmäisiä Frostbite-ajatuksia talteen än yy tee NYT, ennen kuin viikonlopun VS!-musikaalitreenit vievät ajatukset taas muualle. Frostin jälkeen olen ollut melkoisen kiireinen Huoneteatterin parissa; meillä on itse asiassa tänä iltana ensi-ilta! (Jos liikutte maalis-huhtikuun paikkeilla Jyväskylän suunnilla niin tulkaa toki tsekkailemaan. Phobos ja Deimos on visuaalisesti vaikuttava ja aika sielua puristava katselukokemus.)

Mutta teatterihommat sikseen. Kuskasin koko coniviikonlopun ajan kameraa mukanani, koska aina harmittaa, että conitunnelmia tulee kuvattua niin vähän. No, melkein yhtä vähän tuli kuvia joka tapauksessa... Onneksi kisaamisessa on se kiva homma, että aina jokunen valokuvaaja tulee joka tapauksessa taltioineeksi osan conikokemustani.

Tätä söpöliiniä tehtiin
Tampereella JA Jyväskylässä.
Conia edeltävällä viikolla Kurttu eli Koffing-assistenttini oli kylässä luonani, jotta saimme proppeja viimeisteltyä ja esitystä hahmottumaan samaan muotoon molempien päissä. Torstaina puoliltapäivin Kurttu ja minun tavarani lähtivät sitten autokyyditse kohti Lahtea, itse jäin vielä illaksi teatterille ja ajelin myöhemmin Onnibussilla perässä. Autokyyti helpotti kyllä tilannetta ihan valtavasti; sermiä en sentään joutunut tuomaan Jyväskylästä asti, mutta useampi iso proppi ja parit matkalaukut kulkivat huomattavasti vaivattomammin peräkontissa kuin bussivoimin.

Puvun, proppien ja esityksen valmistamisesta, esitykseen valmistautumisesta ja sen toteuttamisesta kirjoitan vielä erillisen merkinnän, joten yritän tässä tekstissä kuvailla vain ympäripyöreitä yleisfiiliksiä.

Perjantaina ei paljon
hymyilyttänyt.
Kahvista tukea!
Sanottakoon, että viikonlopun unimäärät eivät päätä huimanneet. Cossi oli minulla kyllä jo aikaa sitten valmiina, toisin kuin yleensä - olin onnekseni ollut kaukaa viisas ja pitänyt huolen siitä, että coniviikonlopulle ei jää sermin lisäksi enää mitään olennaisia askarteluja. Lavasteitahan pääsimme kasaamaan kunnolla vasta edellispäivänä ennen kisaa. Tätä se on, kun cosplaykolmikkomme toimii Tampereelta, Lahdesta ja Jyväskylästä käsin. ("Ootteks te niinku semmonen kolmikko?" "No joo." "Mistä te ootte?" "Tampereelta." "Jyväskylästä." "Lahesta." "........")

Perjantaina oli paniikki. Tai siis ei päivän aikana; mm. Ilonan luentoa kuunnellessa ajatukset sai hetkeksi muualle, mutta heti kun pääsin backstagelle odottelemaan lavatreeniä ja muuta, koko keho meni lukkoon ja pää hidastusvaihteelle. Inhoan sitä, mitä jännitys tekee minulle; koen muutenkin kaikki aisti- ja tunnekokemukset voimakkaasti, ja jännitys on yksi hallitsevimmista tunteista.

Onneksi tunnistan itsessäni sen, että epätietoisuus lavatekemisistäni on minulle voimakkain jännitystriggeri, ja pyysin Pörröä videoimaan lavaharjoitukseni. Sitten vietinkin illalla (yöllä) aikaa videon, muistiinpanojen ja analyysin kanssa.

hmmm what do with show
© Erik Siekkinen
Kannatti analysoida keskellä yötä, koska lauantaina fiilis oli satakertaisesti parempi. Jännitystä minusta ei hevillä poisteta, mutta kisavalmistelut (lavaharjoitus, kuvaus, tuomarointi) tuntuivat menevän ihan hyvin. Tykkäsin hirveästi siitä, millaista oli olla AG:n kuvattavana, koska tuntui siltä että nyt muuten tulee oikeasti hyviä, harkittuja ja asetelmaltaan toimivia kuvia. Ja niitähän tuli!

© AG
Tuomarointia jännitin etukäteen kamalasti, koska yäääh, tuomaristossa oli monta suuresti ihailemaani cossaajaa. Mutta itse tilanne meni sujuvasti, osasin kertoa suunnilleen kaikesta mistä halusinkin (tottakai sitä jälkeenpäin muisti pieniä juttuja, joista olisi voinut mainita, mutta ei mitään maata mullistavaa) ja tuomarit olivat ihania ja ystävällisiä. Ja selvästi kannatti ottaa Koffing mukaan, koska sen läsnäolo tuntui keventävän tunnelmaa. :D

Kun ensimmäisen kerran kuulin olevani kisaaja numero neljä, mietin vähän, onkohan lavavuoroni vähän liian varhain. En tykkäisi olla ensimmäinen kisaaja, koska ensimmäisten kohdalla yleisö on yleensä vielä vähän "jäissä"; en myöskään tykkää olla ihan loppupäässä, koska silloin joudun jännittelemään ihan liian kauan bäkkärillä. Nelonen oli loppujen lopuksi aika hyvä numero; minua ennen oli jo pari esitystä, mutta en ehtinyt panikoituakaan.

© Erik Siekkinen
Esitys meni suunnilleen niin kuin pitikin. Jälkikäteen ajatellen olisin voinut hyvinkin vähentää nauhasta ylimääräisiä mokailuvaroja, mutta tuollaisten proppien kanssa ei voi luottaa siihen, että kaikki sujuu hyvin. Nyt ongelmia ei kuitenkaan liiemmin ollut. Paitsi no, bassosta irtosi hihnan nuppi - siis ei pelkkä hihna, vaan koko nuppi - kesken pahimman punk-riehumisen, mutta senpä en antanut itseäni haitata.

Oman lavaosuuden jälkeen oli helpotus istua alas assistentin kanssa, katsoa muiden esityksiä ja antaa sen ajatuksen imeytyä päähän, että kisa on nyt omalta osaltamme ohi. Pidin esitystäni "ihan peruskiva" -tasoisena, ja kisassa oli mielestäni monta tosi kivaa esitystä (palkitsematta jääneistä mm. Pattiina ja Mattiina olivat ilmeineen kaikkineen aivan hurmaavia!), joten sijoittumisen mahdollisuutta en todellakaan jännitellyt. Itse asiassa palkintojenjaon paikkeilla pohdiskelimme jo vimmatusti ruokaa, koska en yleensä jännitykseltäni pysty juuri syömään ja ensimmäinen merkki jännitykseni laukeamisesta on hirveä nälkä.

Ja yhtäkkiä piti nousta hakemaan palkinto. Toinen sija. MITÄ!?

Ilman palkintoakin kisakokemukseni oli aivan ihana ja siitä olisi jäänyt minulle todella hyvät fiilikset, mutta odottamaton sijoitus oli kyllä piste iin päälle, tai kermat kakussani, tai miten sen nyt ikinä haluaa ilmaista. Tuomarit kehuivat palautetilanteessa uudenlaista esitystä, lavakarismaa ja täysillä tekemistä. Nörttitytöt haastatteli minua ja muutamaa muuta kisannutta (apua, kuinkahan kisahöyryisiä vastauksia latelin...). Tuntemattomat ihmiset tulivat conialueella onnittelemaan ja kehumaan. Minä vain mietin, mitä ihmettä minä pieni ihminen olen taas tehnyt ansaitakseni tällaista. Mutta en kyllä todellakaan valita! Olen elänyt koko viikon melkoisessa euforiassa.

NO SITTEN HYMYILYTTI.
Tykkäsin siitä, että iltabileet olivat Finlandia-klubilla, vaikka ahdasta olikin. Tanssimaan en mennyt mutta yleisfiilis oli sen verran hyvä, että oli hurjan kivaa ihan vain seisoskellen ja sosialisoiden. Ja Next Hokage Band, ah mitä parhautta! En pahemmin tykkää jumputusmusiikista (luultavasti koko muusta conikansasta poiketen), joten minun puolestani iltabileet saisivat olla alusta loppuun liverokkia. Tosin Ensilumen versio Moon on the Waterista, joka on siis peräisin minulle niin rakkaasta Beck-animesta, aiheutti valtavat feeeeeelsssit ♥

Sunnuntaipäivä olikin melko lailla hengailua, koska itselleni kiinnostavimmat ohjelmat olivat olleet perjantaina ja lauantaina ja jäivät siten kisahommien jalkoihin. Mutta se kyllä toikin sen juuri sopivan tasapainon viikonlopulle; kaiken hälinän ja tekemisen jälkeen pääsin viettämään kunnolla aikaa ystävien kanssa ja pääsinpä otattamaan varsin huikeita kuvia itsestäni kuvauspalvelussa.

Niin kuin tämän!
© Kyuu
Myös nämä ovat minusta kovin hauskoja. :D
Mukana Fukka, Woodi ja Kissaten.
© Kyuu
Sunnuntai meni hujauksessa, ja heti päättäjäisten perään suuntasinkin jo kohti täpötäyttä Onnibussia.

Frostbite kokemuksena antoi minulle conidarran sijaan aivan järjettömän energiapiikin, jonka voimin olen painanut duunia teatteriharjoituksissa ja nautiskellut elämästä noin ylipäätään. Elämäntilanteeni itsessään ei ehkä ole ihannetilanne -- työttömyys ei näytä hyvältä CV:ssä -- mutta jossain vaiheessa tätä viikkoa yhtäkkiä tajusin, että juuri nyt keskityn elämässäni itse asiassa kaikkeen siihen, mistä todella nautin. Voisiko parempaa ollakaan?


Ps. Conin jälkimaininkeina täytynee mainita myös se, että kun näin Rimpun runoilevan Maija Vilkkumaata mukaillen Twitterissä, puolitosissani tarjouduin laulamaan tekstin nauhalle. Niinhän siinä kävi, että muutaman tunnin työstöllä syntyi Hiuksissa hartsii. Siellä täällä sitä on rinnastettu Conilauluun, ja melkein jo mietin että voi apua mitä meninkään tekemään... :D En todellakaan siis koe sitä musiikillisen osaamiseni maksiminäyttönä, mutta hullun hauskaa sen tekeminen oli. Olen itse asiassa askarrellut kasaan myös säröisempää, dramaattisempaa, kornimpaa versiota, jonka saatan hyvinkin jossain vaiheessa julkaista biisin jatko-osaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sanottavaa? Kysymyksiä? Ehdotuksia? Elämänviisauksia? Kerro heti!