2015/06/21

'Jos saat kiksejä, niin hei, siistiä!'

Huh huh. Desusta on kaksi viikkoa ja väliin on mahtunut palailua euforisista korkeuksista maan pinnalle, yhdet hikiset musikaalitreenit ja seuraavan esiintymismuodon suunnittelua. Toisin sanoen, kesä-Desun ihanat tunnelmat tuntuvat lipuneen tässä vaiheessa jo jonnekin kauas kauniisiin muistoihin. Desu oli kuitenkin niin ihana ja minulle isosti merkityksellinen, että onhan siitä tietysti blogattava. Tässä merkinnässä yleistä höpinää show'n suunnittelusta ja valmistuksesta sekä sen saamasta palautteesta. Katsotaan, kirjoittaisinko myöhemmin lisää muista Desu-fiiliksistä ja siitä, mitä oikeastaan konkreettisesti tein conissa.

Lienee sanomatta selvää, että minun Desuconini The Juttu oli cosplaykisojen väliaikashow. Se sai ihan mielettömän ihanan vastaanoton, heti alkuun vielä kerran kiitos siitä! Tuntui ihan tajuttoman hyvältä, kun niin moni tuli juttelemaan tai kirjoitteli netissä tykänneensä esityksestä. Ja minä kun ajattelin, että toimiikohan ideani edes...!

Yksi taltiointi, jossa vieläpä näkyy aika kivasti nuo blogijututkin, tässä:



Bäkkäritunnelmia juuri ennen kisan alkua.
Itse kutakin saattoi vähän jännittää tuossa vaiheessa,
vaikka nojailenkin tuolla seinään aika rennon oloisesti...
© Tuomas Siitonen
Ilona aloitti jo joskus Frostin jälkimainingeissa houkuttelun, että myisin sieluni Desuconille (joskaan Ilona ei ehkä käyttänyt juuri näitä sanoja, taisin käyttää niitä itse). Päädyinkin cosplayvänkäritiimin vahvistukseksi sekä väliaikashowtytyksi. Alkuun tuntui että ideoita show'ta varten ei synny sitten millään. Livelaulu tuntui kumminkin aika itsestäänselvyydeltä edellisvuoden väliaikashow'n ja Kalatytön jäljiltä (ja täytyy myöntää, että pienesti myös haaveilen itseni brändäämisestä laulavaksi cossaajaksi...), ja lopulta tartuin avainsanoihin 'Disney-musa' ja 'cosplayn ilmiöt'.

Jotkut asiat show'n sisällössä elivät ja muuntuivat hyvinkin pitkään, jotkut asiat olivat ilmiselviä alusta asti. Disney-biisien käyttö oli tosiaan aika luonteva valinta, koska ne ovat pitkälti kaikille tuttuja. Tutut biisit uusilla twisteillä uppoavat viihteenä itseeni, ja melko varmasti myös isoon osaan yleisöstä. (Toisaalta halusin kuitenkin myös vältellä pahimpia itsestäänselvyyksiä, joten listalta oli ja pysyi poissa eräs sellainen Frozen-kappale, jonka olette saattaneet joskus kuulla.)

Hommaahan show'n eteen oli tehtävä kaiken kaikkiaan aika monipuolisesti. Piti valita laulut, kirjoittaa tekstit, hioa tekstejä, karsia tekstejä, metsästää ääniraidat, leikellä ne riittävän nätisti sopivaan mittaan, suunnitella fiktiiviset blogitekstit, kuvata työpöytävideota, äänittää erikseen ääniefektejä bloginkirjoituksen taustalle, yhdistellä nämä kaikki elementit samaan pakettiin, suunnitella löyhä mutta loppuun asti ajateltu koreografia, sekä tietenkin treenata hitosti. Minun tapani esiintyä on se, että haluan tietää tarkalleen, mitä olen menossa tekemään. Lavalle ei mennä vähän sinne päin -ajatusten kanssa.

Son jämpti se.
© Tytti Levänen

Poikkeuksena aiempiin laulullisiin esiintymisiini, en lopulta stressannut niinkään sitä, meneekö jokainen nuotti puhtaasti. Livelaulamisessa pitää muistaa, että aina tulee jännitysvirheitä, ne kuuluvat asiaan; kunhan ääni noin ylipäätään kulkee, se riittää. Enemmän jännitin sitä, toimisiko monen kuukauden ajan pyörittelemäni kokonaisuus yleisölle -- varsinkin, kun kyseessä oli yksin suunniteltu ja toteutettu projekti, jossa asetin itseni tietyllä tavalla vahvasti likoon.

© Niew
Lavalla yleisön reaktioita kuunnellessa (ja tuntiessa!) tuntui kyllä, että kaikki oli todellakin vaivan arvoista. Olisin ollut tyytyväinen jo siitä, jos olisin jälkeenpäin kuullut, että yleisö ei suorastaan nukahtanut. Sen sijaan saamani kiitokset ovat olleet jotain, mitä en olisi unissanikaan osannut odottaa.

Yksi asia, joka minua jäi kaiken lavaeuforian ja jälkifiilistelyn jälkeen mietityttämään, oli parodisuuteni. Tai nimenomaan se, oliko esitykseni sisältämä parodia tarpeeksi selkeää. En osaa arvioida, kuinka moni lopulta hoksasi sen eron, että lavalla olin hahmo. Toki esiinnyin juuri sillä energialla joka on minua itseäni, mutta "tarina" oli fiktiivinen.

Cossaaja92 eli tämä blogia kirjoitteleva cosplayharrastaja oli karikatyyri keskivertocossaajasta, jonka päässä pyörii keskivertocossaajan tavanomaisimmat murheet. Aiheina halusin koluta nimenomaan niitä, joita on puitu cosplayblogimaailmassa ja muutenkin cosplayharrastajien keskuudessa niin, että niistä ei ole enää juuri uutta sanottavaa. Ehdottomasti mukaan piti saada mm. ulkonäköpaineet ja "kaikki saa cossata miten haluaa!" -saarna. Itselleni jo näissä aihevalinnoissa itsessään on kaiken kliseisyytensä vuoksi huumoriarvoa, jota vielä korostin tarkoituksellisen kankeasti kirjoitetuilla blogitekstipätkillä ja blogin kauhealla nimellä "CosplayLoveForever", jolle joku taisi vähän naurahtaakin.

Case in point...
© Nyymix
Alkuunkin kyllä hirvitti, aukeaisiko huumorini muille. Etukäteenhän vitsailin, että täytyyköhän laittaa vähintään Twitteriin maininta, että "Cossaaja92:n esittämät mielipiteet eivät edusta RetaCosplayn virallista linjausta"... :D

Mutta kaiken kaikkiaan yleisö viihtyi, ja se on tärkeintä. Sehän on ihan esiintymisen perussääntöjä, että minun tehtäväni esiintyjänä on vain tarjota, ja yleisön tehtävä on ottaa minut vastaan sillä tavalla kuin haluaa. Enkä tarkoita tällä sitä, että yleisö tai edes osa siitä olisi missään nimessä tulkinnut minua väärin; olen vain yllättynyt siitä, kuinka monia eri tulkintoja show'sta olen kuullut. Hämmentävän moni on esimerkiksi sanonut, että puhuin asiaa ja että käsittelin tärkeitä aiheita, vaikka mielestäni lähinnä toistelin tämän harrastuksen yleisimpiä kliseitä. Toisaalta muutama ihminen myös sanoi saaneensa uutta tuulta harrastukseensa show'ni takia, mikä oli reaktio, jota en todella osannut odottaa -- mutta mikä voisi olla ihanampi palaute?! Eli ilmeisesti show oli onnistunut muutenkin kuin viihdyttävyyden näkökulmasta. Aivan mahtavaa!

Koko coniviikonlopun minulla oli jotenkin ihan kamalan onnellinen ja rakastettu olo. Olen totta puhuen tosi epävarma sosiaalisissa tilanteissa, mutta nyt alkaa tuntua että itseluottamusta on enemmän, tunnen yhä enemmän väkeä conipiireistä, ja se väki tuntuu vieläpä pitävän minusta. Puhumattakaan siitä, miten moni sanoi minulle ihan mielettömän ihania asioita, joita en olisi voinut kuvitella joskus kuulevani. Niin paljon rakkautta!

Kun vaan uskaltaa laittaa itsensä likoon, saattaa näköjään löytää itsensä huikeista tilanteista, upeilta lavoilta, ihanista hetkistä. On tämä harrastus vaan uskomaton.


© Niew

2 kommenttia:

  1. Esitys oli todellakin hieno! Oli mukava katsoa esitys uudelleen tuolta videolta. Hyvä, että joku sen oli nauhoittanut.
    Kyllä ainakin itse tunnistin, että kyseessä oli roolihahmo. Myös huumori oli hyvin näkyvillä. Toki aina on myös niitä, jotka eivät näitä tunnista (tai sitten ne ovat trolleja :) Eihän noista aina tiedä).

    VastaaPoista

Sanottavaa? Kysymyksiä? Ehdotuksia? Elämänviisauksia? Kerro heti!