2016/09/22

Musikaalin loppumetrit

Kaljuchu! Jännästi valtaosa bäkkäriselfieistä
tuli aina otettua Pikachun eli Renen kanssa.
Chibicon

Heti Ropeconista seuraavana viikonloppuna hyppäsimme Valitsen sinut! -musikaaliporukan kanssa tilausbussin kyytiin ja ajelimme Ouluun, missä esiinnyimme Chibiconissa. Matka oli pitkä, mutta ainakin itselläni oli molempiin suuntiin mennessä hyvin hauskaa mahtavien ihmisten ympäröimänä.

Saavuimme perjantaina, pistimme esiintymispaikan kuntoon, kävimme muualla nukkumassa yöunet ja palasimme valmistautumaan ja esiintymään. Esitys oli ihan perushyvä. Paitsi, että rooliini olennaisesti kuuluva proppi päätti tässä näytöksessä olla toimimatta oikein... Mutta kohtelias yleisö ei tuntunut pahastuvan, enkä antanut teknisen säädön haitata omaa menoani.

Sitten pistettiinkin kamat kasaan ja lähdettiin ajamaan kotiinpäin. Itse conia en siis ehtinyt näkemään lainkaan, mitä nyt käväisimme porukalla valtaamassa green roomin yhdessä kohtaa lauantaita. Toivottavasti absurdit musikaalianimeideamme eivät järkyttäneet pahasti muita huoneessa olleita...!



Kanneltalo

Tämä meneekin sitten jo reilusti cosplay- ja conimaailmasta ohi, mutta en anna sen häiritä. Kolme viimeistä näytöstämme sijoittuivat Helsingin Kanneltalolle 25.-27. elokuuta. Tahti oli kova eikä näytösten lomassa ihan hirveästi ehtinyt vain olla ja hengähtää, sillä lämmittelyt, venyttelyt, laittautumiset, letitykset, asun pukemiset, purku ja kehonhuolto jälkikäteen söivät tunteja tehokkaasti, ja jossain välissä piti vielä nukkuakin. Mutta sellaista teatteri on, ja sitä rakastan; ison tiimin saumatonta yhteistyötä hulluissa puitteissa ja aikarajoissa.

Oma naama valtavassa plakaatissa,
tää oli uusi kokemus!!?
Mainitsinko jo PikaSaur-selfiet
Näytöksistä itsestään... Torstain näytöksessä proppi keksi taas uuden tavan pettää luottamukseni, ja tällä kertaa ongelma pääsi vaikuttamaan eläytymiseeni ko. kohtauksessa. Puvustustiimin kunniaa puoltaakseni tarkennan, että proppi itsessään on järjettömän upea ja nerokkaasti rakennettu. Minä vain olen sen verran eloisa ja vauhdikas lavalla, että siinä melskeessä voi sattua vaikka mitä. Kaikkia käytännön ongelmia ei yksinkertaisesti voi ennustaa ennen kuin ne sattuvat kohdalle.

Kyllähän se torstain proppisähläys vähän harmittaa -- tai ei niinkään propin toimimattomuus, vaan se kuinka se vaikutti lavatyöskentelyyni. Haluan antaa lavalla aina sataprosenttisesti kaikkeni ja tuona kertana se ei toteutunut. Se söi ikävästi myös seuraavia yöuniani ja seuraavana päivänä koko näytöksen ajan jännitti, toistuisiko sama ongelma. Niin ei kaikeksi onneksi käynyt.

Näitä sattuu, ja muuten näytökset menivät ainakin omalta osaltani ihan hyvin. Varsinkin viimeinen! Ajattelin etukäteen, että viimeiselle näytökselle ei saa antaa liikaa paineita, koska teatterin luonne vain on sellainen että aina kaikki ei mene nappiin, vaikka haluaisi. Paitsi että... kaikki meni. En tiedä muista ryhmän jäsenistä, mutta omasta suorituksestani voin sanoa, että vedin ihan täysillä, halusin näyttää kaikki taitoni vielä kerran, ja rakastin joka hetkeä. Kaikki meni paremmin kuin hyvin, en tehnyt virheitä ja fiilis oli katossa. En voi kuvitella parempaa tapaa päättää näytöskausi.

Sitten itkettiin. Paljon. Ja juhlittiin yhdessä. Ja itkettiin lisää.


Jälkeenpäin

Viimeinen näytös oli lauantaina, mutta lähdimme Team Tampereen kanssa kohti kotia vasta maanantaina iltapäivästä. Täytyy sanoa, että tuntui vaikealta laittaa viimeistä kertaa kiinni se ovi, joka johtaa "minun huoneeseeni" vakiomajoituspaikassamme. Musikaalissa mukana oleminen ei ollut pelkkää näyttelemistä ja tanssimista. Se oli juuri noita arkisia asioita; tiettyjä toimintatapoja, kotoisaa oloa, ryhmään kuulumista. Vakiintuvia istumapaikkoja, niin autossa kuin ruokapöydässäkin. Yhteistä saunomista. Jutustelua ja itkua ja naurua. Siitä tuli rutiini, ja samalla se oli sellainen seikkailu, jonka absurdiutta tuli ihmeteltyä kerta toisensa jälkeen. "Kelatkaa, me oikeesti tehtiin Pokémon-musikaali!"

Jätän isommat herkistelyt sikseen, mutta sanonpahan vain, että en ole koskaan ollut mukana missään noin suuressa, kokonaisvaltaisessa, haastavassa, rakkaudentäyteisessä, räjähtävän energisessä ja oman potentiaalini monipuolisesti esille tuovassa proggiksessa, enkä tiedä tulenko koskaan enää olemaankaan. Olen ihan järjettömän kiitollinen siitä, mitä Valitsen sinut! -musikaalilta sain.

Loppuun muutama Kanneltalo-näytöskuva, joista kaikki Nyymixin ottamia!

Feeling the powahhhhhh
(vaikka tämä taisi olla juuri se näytös jossa tapahtui... ongelmia :'D)

Kai kaikki hoksas musikaalin tärkeimmän shipin? ♥

Tanssikoreografitiimi ♥♥♥ Timanttinen kolmikko!!!

♥ ♥ ♥ ♥ ♥   k i i t o s

Noin! Joku päivä kirjoittelen vielä Traconista, niin blogi on taas hetken aikaa suunnilleen ajan tasalla...!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sanottavaa? Kysymyksiä? Ehdotuksia? Elämänviisauksia? Kerro heti!