2018/06/23

Jäähyväisten aika, tavallaan

Kuten kuvasta näkyy, blogipäivityksiä ei ole toviin juuri näkynyt, joten kirjoitan nyt tällaisen virallisen kuittauksen: jätän cosplayblogini lepäämään. En poista sitä, siltä varalta jos joskus vaikka haluaisin muistella menneitä, mutta päivittämättä se jää.

Kiitos hyvistä blogivuosista ♥

Tämän hetken temmellyspaikkani netissä:
youtube.com/retadoesthings
facebook.com/retacosplay
retacosplay.tumblr.com

Yleinen käyttäjätunnukseni somessa on @retayeah.
Törmäillään!

2017/05/07

Avoin rakkauskirje hörhökulttuurille

Täysin tapojeni vastaisesti kirjoitan conifiiliksiä conisunnuntain iltana enkä vasta paria kuukautta myöhemmin. Otan tosin käyttöön toisenlaisen lähestymistavan enkä vain listaa tapahtumassa pitämiäni pukuja, vaan vuodatan vähän enemmänkin tunteita, sillä sisälläni on niitä juuri nyt paljon.

Meidän skene on uskomaton. Ja kun puhun meidän skenestä, puhun kaikista, mikä liittyy conittamiseen, conien järjestämiseen, cosplayyn, japanilähtöisiin harrastuksiin – kaikkeen, mitä perheenjäseneni hyvin lempeästi kutsuisivat hörhöilyksi. Meidän skene pyörittää ja kehittää itse itseään. Meidän skene on täynnä lahjakkaita ihmisiä, jotka päättävät tehdä asioita ja tekevät ne. Ja vaikkei olisikaan millään tavalla mukana järjestämässä tapahtumia, harrastaminen ja tapahtumassa käyminen on osa skeneä. Conikulttuuriin kuuluu niin paljon eri osa-alueita, että se mikä ei nappaa yhtä, luistaa toiselta.

Olin siis tänä viikonloppuna Popcultissa, koska lupauduin työskentelemään tapahtumassa kirpputoritiimissä. Lähdetäänpä nyt siitä, että ylipäätään se, että tämänkaltaisia tapahtumia on olemassa, on huikea juttu kun sitä oikein jää miettimään. Kysehän on siitä, että harrastajat järjestävät tapahtuman, jollaisessa haluaisivat itse käydä. Coni ei pystytä itse itseään. Coneja ei järjestä se jokin mystinen iso taho siellä jossain, vaan yksittäiset ihmiset. Haluaisin tarjota jonkinlaisen kollektiivisen selkääntaputuksen tai lämpimän kädenpuristuksen kaikille, jotka tekevät töitä tarjotakseen skenelle tapahtumat, joissa pörrätä.

Kirpputori nouskoon myös esimerkiksi ihmisten kyvystä saada aikaan hienoja asioita. Kirppari toimii vapaaehtoisvoimin ja voittoa tavoittelematta. Tuot tavarasi myyntiin, kirpparitiimi hoitaa myynnin, sinä keräät voitot. Helppoa ja mukavaa. Kirpparityöntekijöillä piisaa kiirettä, mutta ainakin itse nautin silti tiimissä työskentelystä. Ja vähän luulen, että perusvänkärinä tiedän vain murto-osan siitä, miten paljon käytännön järjestelyitä sen takana oikeasti on (lue: Laura, miten sä osaat esim. kaiken?).

Kävin lauantaina kuuntelemassa myös luentoa Koska canon ei riitä, jonka aiheena oli fanfiction ilmiönä Suomessa. Itselleni mieluisasta aiheesta oli ihana kuunnella tutkimuspohjaista tietoa ja mietin pariinkin otteeseen, miten siistiä on, että kulttuuri kehittyy koko ajan, mielipiteet muuttuvat ja tällaisista ns. oudoistakin harrastuksista tulee vakavammin otettavia lajeja, joista voi tehdä vakavasti otettavia tutkimuksia. Ja ehdinhän minä liikuttuakin luennon aikana, sillä erään fanfictionin harrastajan kertomus siitä, miten harrastus on osaltaan auttanut masennuksen ylipääsyssä, kolahti kovaa. Muistin yhtäkkiä, miten valtavan suuri merkitys sillä on, että ihmisellä on harrastus ja sosiaalinen ympäristö, jonka parissa viihtyy.

Minulle on tärkeää, että saan vapaasti nauttia niistä jutuista, joista nautin. Tasaisin välein koin viikonloppuna hetkiä, jolloin joku kavereistani vaikkapa ihasteli minusta välittyvää intoa jonkun fanittamani asian suhteen, tai kipitti kertomaan minulle myynnissä olevasta lempisarjani merchistä. Tällaiset pienet jutut hymyilyttävät kauan. Fanittaminen on iso osa identiteettiäni. Minulle rakkaat sarjat ja hahmot ovat asia, joka oikeasti tekee minut onnelliseksi. Kun sitä seikkaa kunnioitetaan ja tuetaan, minua kunnioitetaan ja tuetaan. Kun juttelet kanssani lempihahmoistani, olet paikalla hetkessä, joka on minulle tärkeä. Kanssaharrastaja ymmärtää, miltä se tuntuu, vaikkei fanittaisikaan samaa sarjaa.

Sunnuntaina pääsin keskittymään cosplayyn. Olin pyytänyt hetken mielijohteesta Twitter-tuttua cossipariksi, koska meillä sattui olemaan valmiiksi olemassa mätsäävät cossit minulle rakkaista hahmoista. Etukäteen jännitti, mutta näin jälkikäteen lähinnä hämmästelen sitä, miten jonkun kanssa voikin juttu luistaa noin nopeasti. Ei tunnu siltä, että olisin tutustunut Annaan oikeastaan vasta tänään. Se merkitsee hirveästi minunkaltaiselleni ihmiselle, joka on loppujen lopuksi arka ottamaan kontaktia uusiin ihmisiin ja jonka takaraivossa aina vähän nakuttaa pieni yksin jäämisen pelko.

Meidän skenessä tuntemattomien juttusille käyminen somen kautta tai kasvotusten on hyväksyttyä, yleistäkin. Ja tietysti on ihan eri asia jutella pikkukivoja juttuja työkaverin kanssa (no offense, työkaverit) kuin meuhata yhdessä yhteisistä intohimoista samanhenkisen ihmisen kanssa ja nauraa fanipiirin insidevitseille.

Meillä oli parikin photoshoottia eri kuvaajien kanssa. Coneissa valokuvaajat toimivat palkatta, omaksi ilokseen, kehittyäkseen valokuvaamisessa tai ihan vain tehdäkseen juttua, josta tykkäävät. Se on minulle cossaajana iso ilonaihe, sillä omasta puvustaan tai hetkestään rakkaana hahmona on ihanaa saada laadukkaita kuvia muistoksi ja jaettavaksi. Tämäkin ihanan pyyteetön yhteistyön muoto, jossa cossaaja tarjoaa itsensä malliksi kuvaajalle ja kuvaaja kameraansa ja taitojaan cossaajalle, jaksaa ihastuttaa minua.

Alan uskoa, että jos omaa avoimen mielen, minkä tahansa vahvuutensa saa tuotua yhteisön iloksi. Tiedän ystäväni pitäneen sunnuntaina tanssikaraokehuonetta, joka on minusta ihana idea. Tällainen matalan kynnyksen osallistava toiminta conissa voi auttaa jotakuta löytämään odottemitasta itselleen uuden harrastuksen (vieläpä liikunnallisen sellaisen) tai ihan vain auttaa hölläämään muun elämän keskellä. Avajaisissa ja päättäjäisissä taas muutama kaverini soitti livemusiikkia triona, koska he sattuvat olemaan sekä conikansaa että musiikin harrastajia. Ja jos yhtään aistin oikein yleisössä vallitsevaa henkeä, niin aika monia esitys ilahdutti.

Päivän aikana oli paljon mahtavaa nähtävää, mutta isoimman wow-reaktion minussa sai kuitenkin ehdottomasti aikaan cosplaykilpailujen yhteydessä esitetty Party Like a Russian -CMV eli cosplay music video. Haukoin henkeä monessa kohtaa videota kauniin toteutuksen ja koko projektin eteen ilmiselvästi nähdyn vaivan ansiosta. En kykene käsittämään, miten noin vaikuttavaa ja ammattimaista jälkeä on saatu aikaan harrastuksen vuoksi, ihan vain rakkaudesta itse tekemiseen ja fanituksen kohteisiin.

Viimeistään Party Like a Russian sytytti minussa sen palon, johon olen nyt vähällä pakahtua. Se laaja erilaisten taitojen kaarti, joka näissä piireissä näkyy, inspiroi minua valtavasti; meistä on vaikka mihin. Meidän. Skene. On. Uskomaton.

Tänä viikonloppuna olen itse ollut paljon jalkeillani, olen tehnyt asiakaspalvelutyötä, olen poseerannut kameroille ja seurannut puhe- sekä esittävää ohjelmaa. Olen hymyillyt ja minulle on hymyilty, olen nauranut ja kanssani on naurettu.

Minulla on rakastettu olo. Ihmiselle, jolle se ei ole mikään itsestäänselvyys, se merkitsee paljon.

Arkeen paluu täältä onnellisuuskuplasta tuntuu aina vaikealta, mutta onneksi seuraava vastaava tapahtuma on jo nurkan takana.

Rakastakaa hörhöyttänne. ♥

2017/03/17

Nyan nyan nyan nyan nyan nyan eli ECG

Lava-addiktio on taas huipussaan! Eletään vuoden kolmatta kuukautta ja niistä kaikkina kolmena minä olen löytänyt tieni lavalle. Tai no, jos tarkkoja ollaan, niin maaliskuun tapauksessa se tulee tapahtumaan tänä viikonloppuna.

Tammikuisessa Desucon Frostbitessä koin vihdoin ja viimein ensimmäisen arvokisani! Arvokisaan osallistuminen on jostain syystä ollut minulle ihan valtavan suuren kynnyksen takana, mutta nyt kun se on ylitetty, ihmettelen miksen uskaltautunut toiselle puolelle jo aikaisemmin. No, kaikelle on aikansa ja paikkansa, ja nyt oli ensikokeilun aika: osallistuin siis European Cosplay Gatheringin Suomen karsintojen yksilösarjaan.

Hahmoksi valikoitui Nyaatan sarjasta Etotama; suoraan sanoen mitäänsanomaton sarja mutta ihan hauska hahmo, jolle oli kiva rakennella kissamainen skitti. Tuollaiset energiset, liikkuvaiset hahmot sopivat minulle hyvin, joten Nyaatan tuntui aika turvalliselta valinnalta.

Kun puvun tekemisestä on jo näin pitkä aika, ei siitä tietenkään osaa enää hirveämmin mitään kertoa. Yksinkertainen design takaamaan liikkumisvapautta (ja myönnetään, myös ajamaan matalan aidan asiaa, koska en luota käsityötaitoihini). Puuvillaa, lisää puuvillaa, pehmoiset korvat ja häntä, tukikankaalla ja rautalangalla tuettu pyllyrusetti. Simppeliä. Ottakaapa vaikka kasa sekalaisia wip-kuvia.

Tein protoversioita Desuconin hengessä kuuttikuvioisesta lakanasta. :D

Lisää kuuttilakanassa poseeraamista
Oli muuten ensimmäinen vekkihameeni,
ja ensimmäinen koulupukuni noin ylipäätään!

Ihan nätti siitä tuli. :3

Melkein valmista! Yksityiskohtia puuttuu.

Etukäteen isoin jännityksen aihe oli ehdottomasti tuomarointi, mutta tuomarointitilanne oli lopulta hyvin miellyttävä. Englantini on ihan sujuvaa, mutta olin silti pelännyt etukäteen meneväni lukkoon tosipaikan edessä, joten oli valtava helpotus kun tuomareiden edessä puhe tulikin ulos sitä sen kummemmin ajattelematta. Tuomarit olivat ihanan ystävällisiä ja kohtelivat minua kuin kukkaa kämmenellä, mikä lievensi jännitystä paljon -- suuri kiitos siitä heille! Juuri noin tuomaroinnin kuuluu mennä.

Tuomaroinnin jälkeen piipahdin kuvissa, joita muuten odotellaan julkaisuun vieläkin, harmi kyllä. Kuvaustilanne oli tosi kiva, koska minulla oli selkeät visiot poseerauksistani ja kuvaaja osasi ohjata minua niin, että sain itsestäni irti vielä enemmän kuin alkuun aioin. Varsin kiitettävää yhteistyötä!

Sitä olenkin jo moneen kertaan toistellut, että Siben lava on lempipaikkani maailmassa. Se on minulle jo niin tuttu ja turvallinen, että oikeastaan lavaosuus ei huolettanut lainkaan. Tottakai asianmukaiset dokidokit tuntuivat siellä pahvilaatikossa odotellessa, mutta panikoinnille ei ollut tarvetta -- olin vain innoissani päästessäni taas esiintymään!



Tykkäsin skitti-ideastani heti siitä alkaen, kun sen sain, ja sitä oli koko ajan tosi kiva tehdä. Ja vaikka esityksen rymyämisestä kuusi kertaa läpi yhden viikonlopun aikana (perjantaiharkat, lauantaiharkat, lavaveto) koitui tuntuvia vaurioita sekä sukkahousuille että polville, niin mitään en kadu, koska lavalle mennään täysillä tai ei ollenkaan.

Case in point... Tämä kuva on otettu lauantai-iltana.
Punaisimmat kohdat ovat hiertymiä (joista repeytyi pinta
auki aina uudestaan kun taivutin polviani) ja ruskeammat mustelmia.

© Nyymix
Sijoitusta en saanut enkä odottanutkaan. Tavoitteenani oli alusta asti ihan vain se, että se arvokisojen kynnys tulisi ylitettyä ja se, että pääsisin lavalle pitämään hauskaa. Kisa oli täynnä upeita pukuja ja esityksiä; onnittelut ei ainoastaan voittajille, vaan kaikille osallistuneille! On ilo olla mukana luomassa monipuolista ja viihdyttävää show'ta. Kiitos myös minun lavaosuuttani kehuneille katsojille ja kanssakisaajille. Jokainen positiivinen sana merkitsee minulle paljon.

© Mikael Peltomaa
Tuomareilta saamani palaute vasta räjäyttikin tajunnan. Pidän itseäni todella keskinkertaisena puvuntekijänä; cosplayssa en oikeastaan ole huolissani esiintymisosuudesta, vaan heikkouteni on ehdottomasti käsityötaitotasoni. Paitsi ettei ilmeisesti olekaan, sillä minua kehuttiin ihan odottamattomasti siististä ompelujäljestä, ja ne kohdat, jotka itseäni puvussa häiritsivät, eivät ilmeisesti osuneet tuomariston silmiin. Sain hyvää rakentavaa palautetta ja ennen kaikkea lämmintä kannustusta, joten väkisinkin heräsi mieletön into osallistua toistekin arvokisoihin!

ECG oli siis kaikin puolin erinomainen aloitus arvokisauralleni. Sain valtavasti motivaatiota haastaa itseäni tekemään vaikeampia pukuja, koska nähtävästi minusta on sittenkin enempään kuin annan itseni uskoa. En tiedä, milloin on seuraavan isomman projektin vuoro, mutta sellainen tulee kyllä vielä varmasti!


2017/02/05

Rakkauslapsi

Eli näppärästi hoidan unohtuneen Tracon-päivityksen ja Desucon Frostbiten perjantaipäivän alta pois samalla kertaa, koska cossattavana molemmissa oli sama hahmo.

Nimittäin tämä muru ♥

Hieman ennen Traconia oli tyypillinen syysjumitus päällä; kaikki cosplaymotivaatio oli aivan kadoksissa ja hylkäsin alkuperäiset suunnitelmat, koska intoa ompeluun ei vain ollut. Äskettäin isommaksi ja isommaksi paisunut Free!-fanitukseni oli suuri ilon lähde minulle kaiken syksyn synkkyyden keskellä, joten luonnollisesti aloin pohtia löytyisikö kyseisestä sarjasta minulle yhtäkään hahmoa, jota voisin uskottavasti cossata (Thugisaa ei taideta laskea). Päätin suosiolla skipata ne maskuliinisimmat pojut ja hahmokaartin naisedustus taas ei erityisemmin minua puhuttele, mutta onneksi sarjan shota-osastolta löytyy minulle hyvinkin rakas hahmo, Nitori Aiichirou.

Puolitosissani pyysin Reneä rikoskumppanikseni cossaamaan Mikoshiba Momotarouta kakkoskauden lopputunnarissa vilahtavissa vankilavaatteissa, ja hän innostui. Ompelin meille molemmille siis raitatrikoosta paidat ja housut conia edeltävällä viikolla. Olin itse pukeutuneena vankila!Aiksi koko viikonlopun ajan, Renellä oli cossi päällä sunnuntaina.

Olen aika yllättynyt ja iloinen siitä, miten hyvin Ai minulle sopii. Olin skeptinen etenkin siitä, miten peruukki sopisi kasvonpiirteisiini, mutta loppujen lopuksi jälkikäteen kuvia katsoessa tuntui että olin kyllä juuri sopivan shotaisan söpö...!

Referenssi...
...lopputulos. :D
Kuvannut Nekku.

Conissa Nekku kuvasi meitä ja vaikka joukossa on paljonkin kivoja otoksia, en vain ole jotenkin vieläkään saanut aikaiseksi käydä niitä ajatuksella läpi ja muokata sieltä lisää kuvia julkaistavaksi... Hups. ;;

Tämä sentään löytyy jo sekä Tumpusta että Fabosta.
Kuvannut Nekku, muokannut minä.
Lauantaina törmäsin myös ihanaan poliisisetä-senpaihin,
jonka kanssa pääsin selfieenkin! Dokidoki~
Kuva ryöstetty Annan Twitteristä c:

Torstain ja perjantain välisenä yönä saimme myös pähkähullun päähänpiston, että näissä vermeissä olisi muuten hauska tanssia sellaisin helmiin kuin Smooth Criminal. Long story short, leikkelin meille kolmen biisin potpurin ja ideoimme siihen hassuttelevan koreografian, jonka esitimme yllätyksenä hyvin hämmentyneelle Nanille sunnuntaina Tampere-talon parkkipaikalla. Kaikkea sitä päätyykin tekemään hetken mielijohteesta.




Ai-cossailu ei jäänyt Traconiin; vietimme isolla kaveriporukalla #Roskaklubia eli Free!-maratoniviikonloppua syyskuussa, jolloin otatin itsestäni pari kuvaa Samezuka-tiimipaitoja markkeeraavassa mustassa t-paidassa.

Nyt mennään jo liiankin shotaksi,
mutta oli pakko ottaa kuva teemalla perfect cinnamon bun x 2 :D
Kuvannut Noora, muokannut minä
Tumblrissa / Fabossa

(Muokkaamisesta puheen ollen... mustat vaatteet, never again)

Myöhemmin marraskuussa Tumblrin RinTori-viikolla päädyin kokeilemaan itsekseni, saisinko välitettyä kolmosvuotisen uimakerhon kapteeni-Nitorin olemusta cossikuvalla, apunani ihan vain itselaukaisija. Tykkään lopputuloksesta yllättävän paljon, etenkin itselaukaisijakuvaksi.

Se on Kapteeni Nitori sulle.
Tumblrissa

Tiesin jo hyvissä ajoin etukäteen, että Frostbitestä tulisi rankka kisoineen ja kirpparitöineen kaikkineen, joten Ai oli loistava vaihtoehto perjantaipuvuksi. Käsinmaalasin vihdoin ja viimein itselleni Samezuka Swim Team -paidan, jonka kaveriksi tarvitsee pukea vain rennot collarit ja tennarit, ja cossi onkin valmis. Mukavin puku, mitä olen vuosiin pitänyt! Etenkin, kun löysän t-paidan kanssa ei tarvitse edes kiusata itseään tiukoilla bindeillä.

Olen aika ylpeä tuosta paidasta. Se sai kehujakin! c:
Kuvannut Falcon, muokannut minä
Tumblrissa / Fabossa
Sen lisäksi, että asu oli mukava ja rento, sen miellyttävyyttä lisää kymmenkertaiseksi se, miten paljon pidän hahmosta. Ai palautti mieleeni sen, kuinka tärkeää on tykätä siitä, mitä tekee. Toisinaan toki tulee tehtyä vähemmän läheisiä hahmoja ihan vain designin tai muun seikan vuoksi, mutta kyllä nämä itselleni läheiset hahmot ovat kivoimpia tehdä, vaikka asu olisi minkälainen. Paidan käsinmaalailuun upotetut tunnit eivät tunnu missään, kun nolo weeaboosydämeni kuuluu joka tapauksessa Samezukaan.

Aiin olen tutustunut (osittain kirjoittamani fanfictionin vuoksi) hyvinkin syvällisesti ja hän on ehtinyt juurtua syvälle sydämeeni. Tähän pojuun on tietyllä tavalla ehkä helpompi samaistua kuin sarjan synnynnäisesti superlahjakkaisiin uimareihin, koska hän on altavastaaja, joka pääsee lähemmäs haaveitaan sitkeydellä ja tekemällä kovasti työtä. (Ai on myös isoimman Free!-shippini toinen osapuoli, e-ei sillä että se mitään m-merkitsisi...)

Senpai in my mind~
Twitteristäni kaapattu selfie Frostiperjantailta
kirpparin valmisteluista.

Pakko myöntää että Aissa on jotenkin tosi palkitsevaa myös se, että vaikka kyseessä on mainstream-sarjan hahmo, kyseisellä hahmolla on kuitenkin suhteellisen pieni fanikunta. Hivelee sopivasti sekä yhteenkuuluvuudesta nauttivaa minua että sisäisiä special snowflake-tarpeitani.

(Olen jopa saattanut pyöritellä mielessäni hulluja suunnitelmia viedä Ai jopa lavalle asti pienen skitin kanssa, mutta saas nähdä toteutuuko tämä. Hys hys, pidetään tämä salaisuutena!)